Argentiina voittoon – Messi jälleen ratkaisijana
Kuva: Getty Images
Nigerian ja Argentiinan välillä nähtiin F-lohkon päätöskierroksella todella maalirikas ja vauhdikas mittelö, josta Argentiina selvisi lopulta voittajana maalein 3-2 (2-1).
Ottelu alkoi vauhdikkaasti, ja jo 3. minuutilla Argentiinan Lionel Messi niittasi Nigerian maalivahdista Vincent Enyemasta ja tolpasta kimmonneen pallon yhdellä kosketuksella verkkoon. Vain minuutti myöhemmin Ahmed Musa laukoi hienolla, kierteisellä laukauksella tilanteeksi 1-1.
Maalien jälkeen pelin tempo rauhoittui huomattavasti. Jakson juoni oli se, että Argentiina piti palloa ja yritti murtautua Nigerian tiiviin puolustuksen läpi siinä kuitenkaan onnistumatta. Aivan jakson lopussa Messi kuitenkin iski jälleen. Upea vapaapotku 25 metristä upposi Nigerian muurin yli maalin alakulmaan, ja taukolukemat olivat näin 2-1 Argentiinalle.
Toinen jakso alkoi samalla lailla kuin ensimmäinenkin. Jo 47. minuutilla Musa iski toistamiseen ja viimeisteli lukemiksi 2-2. Minuuttia myöhemmin Marcos Rojo jatkoi kulmapotkun polvellaan Nigerian maaliin, ja Argentiina siirtyi 3-2 johtoon. Tämän jälkeen Nigeria otti itselleen pallonhallinnan, muttei onnistunut maalinteossa muutamista vaarallisista tilanteista huolimatta. Nigerian nostettua kenttäryhmitystään Argentiina pääsi puolestaan monta kertaa ylivoimahyökkäyksiin, mutta Enyema oli joka kerta ohittamaton.
Lopputulos 3-2 Argentiinalle tiesi sitä, että se voitti F-lohkon puhtaalla pelillä. Nigeria selvisi myös lohkokakkosena jatkoon, sillä Iran hävisi oman ottelunsa Bosnia-Hertsegovinalle.
LUE MYÖS:
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä