AL: Valtteri Kemiläinen kohtaa tuttuja CHL:n finaalissa – ”Onhan tämä vähän erikoinen tilanne”
Valtteri Kemiläinen siirtyi vasta tällä viikolla CHL-finalisti Röglen riveihin. Nyt hän kohtaa finaalissa entisen joukkueensa.
Kemiläinen edusti Tapparaa yhteensä viiden kauden ajan ennen kuin siirtyi täksi kaudeksi KHL:ään Vitjaz Podolskin riveihin. Tammikuun lopussa hän kuitenkin siirtyi Rögleen. Hän liittyi joukkueen mukaan vasta olympialaisten jälkeen ja on ehtinyt olla vasta vajaan viikon joukkueen mukana ennen finaalia.
– Onhan tämä vähän erikoinen tilanne, kun tunnen vastustajat paljon paremmin kuin oman joukkueen pelaajat. Sitä ei parane miettiä liikaa. Pitää keskittyä kuuluisaan omaan peliin, Kemiläinen toteaa Aamulehden haastattelussa.
Tapparassa pelatessaan Kemiläinen voitti kolme mitalia, mutta CHL:ssä saavutukset jäivät vähäisiksi.
– Kun pelasin Tapparassa, CHL-menestystä pidettiin aina yhtä tärkeänä tavoitteena kuin Suomen mestaruutta. Valitettavasti tämä ei konkretisoitunut silloin tuloksina. Vihdoin tämä kantaa hedelmää. Onhan hopeakin jo jonkinlaista menestystä, Kemiläinen heittää.
Röglen ja Tapparan välinen CHL-finaali pelataan tiistaina 1.3. Röglen kotihallissan Ängelholmissa.
Lähde: Aamulehden verkkosivut
LUE MYÖS:
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle