Afrikan MM-karsinnoissa draamaa – Senegal veti jälleen pidemmän korren Egyptistä

Afrikan MM-karsinnat päättyivät värikkäissä merkeissä. Senegal syötti jälleen Egyptille karvasta kalkkia.
Senegal ja Egypti kohtasivat alkuvuodesta Afrikan mestaruusturnauksen finaalissa. Tuolloin Senegal voitti rangaistuspotkukilpailussa eikä parissa kuukaudessa mikään ole muuttunut. Senegal voitti toisen osaottelun 1-0 ja näin 180 minuutin jälkeen oltiin yhteistilanteessa 1-1. Ottelu meni lopulta rangaistuspotkukilpailuun. Yksi Egyptin epäonnensotureista oli Mo Salah, joka epäonnistui omassa yrityksessään. Liverpoolin joukkuekaveri Sadio Mane astui seuraavaksi pilkulle ja varmisti jälleen Senegalille voiton ja sitä myöten MM-kisalipun.
Ghana eteni jatkoon vierasmaalisäännön turvin, kun se pelasi 1-1-tasapelin Nigerian vieraana ja tulos oli sama kahden ottelun yhteistulos. Nigerian kannattajat olivat niin harmissaan kisapaikan karkaamisesta, että ryntäsivät kentälle ottelun jälkeen jahdaten oman joukkueensa pelaajia.
Kamerun eteni dramaattisesti jatkoon kaatamalla Algerian. Kamerun oli hävinnyt oman kotiottelunsa 0-1, mutta kuittasi Algeriassa tilanteen tasoihin. Jatko-ottelua oli jäljellä pari minuuttia, kun Ahmed Touba vei Algerian kisapaikan kynnykselle. Jatko-ottelun lisäaikaa oli pelattu jo neljättä minuuttia, kun Kamerunin Karl Toko Ekambi teki voittomaalin ja MM-paikan sinetöineen osuman.
Marokko selvisi omasta urakastaan helpommin voittamalla Kongan yhteismaalein 5-2 ja se kuittasi toisen osaottelun 4-1. Tunisian 1-0-vierasvoitto Malista riitti MM-kisapaikkaan, kun toisessa osaottelussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport kanavillaan näyttää Nations Leaguen ottelut ja MM-karsinnat.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa