15 jalkapallofania edelleen jumissa vierasreissullaan – yli kuukausi karanteenissa, mutta nyt valtio tulee apuun
Kolumbiasta maaliskuun alussa matkaan lähtenyt joukko jalkapallofaneja tuskin arvasi, millaiseksi matkaksi oman joukkueen tukeminen vierasottelussa Argentiinassa muodostuu. 15 fania on edelleenkin jumissa Argentiinassa ja karanteenissa.
Independiente Medellinin kannattajat matkustivat Buenos Airesiin 10. maaliskuuta pelattuun Etelä-Amerikan mestarien liigan otteluun. Ottelun jälkeen paluumatkalle lähtenyt ryhmä törmäsi kuitenkin suljettuun rajaan.
Fanien bussi kääntyi rajalta takaisin kohti Buenos Airesia, mutta sitä ei päästetty kaupunkiin. Sen myötä ryhmä joutui majoittumaan rähjäiseen hotelliin La Quiacassa rajan tuntumassa. Täällä he joutuivat 15 päivän aikana niin väkivallan kuin ryöstöjen kohteeksi.
Lopulta ryhmä pääsi siirtymään toiseen hotelliin Buenos Airesin liepeille, mutta on siellä edelleen karanteenissa. Nyt kuitenkin Kolumbian hallitus on uutistoimisto AP:n mukaan luvannut lähipäivinä noutaa kovia kokeneet fanit kotiin.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden