Loistouutinen: Joel Pohjanpalo nousee Leverkusenin rinkiin! – ”Samalla viivalla”
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Joel Pohjanpalo on täynnä energiaa siitä huolimatta, että kausi Saksan kakkostasolla Düsseldorfissa päättyi vasta sunnuntaina.
Raskas ja monivivahteinen kausi päättyi säilymiseen, mutta samalla se merkitsi Pohjanpalolle yhden aikakauden loppua. Nyt on edessä toistaiseksi uran isoin haaste.
– Lomasta tulee vähän työpainotteinen. Tämä johtuu siitä, että ilmoittaudun takaisin harjoituksiin heinäkuussa Leverkusenin riveihin. Ja siitä alkaa taistelu paikasta Bundesliigan huippujoukkueessa, Pohjanpalo kertoo Arvokisat-sivustolle.
Leverkusen oli ilmeisen tyytyväinen Pohjanpalon kehitykseen, sillä option käyttämisen lisäksi hänelle tehtiin selväksi, että tuleva kausi alkaa nimenomaan Leverkusenin mukana.
– Viisi, kuusi seuraa oli ollut lainan tiimoilta yhteydessä ja kävi mielessä, että laina-aika jossain jatkuu. Mutta näin ei ainakaan aluksi käy. Oma valmistava kauteni alkaa Leverkusenissa edustusjoukkueen mukana. Minulle on kerrottu sieltä, että olen samalla viivalla muiden pelaajien kanssa. Jos näytöt riittävät, jatkan Leverkusenissa ja taistelen peliajasta siellä.
– On selvää, että kakkostasolta hyppy Mestarien liigan joukkueeseen on iso. Mutta en minä sitä pelkää ja lähden oikeasti tappelemaan paikasta Leverkusenissa ja peliajasta siellä.
– Siellä on kovia kavereita kilpailemassa samoista paikoista, mutta sekään ei pelota. Olen aiemmin ollut samassa tilanteessa, jossa pitää näyttöjä antaa – ja hyvin on mennyt.
Pohjanpalon menestys ei ole koskaan ollut itseluottamuksesta kiinni. Eikä ole myöskään nyt. Leverkusenin hyökkäyksen ykkösnimet ovat Stefan Kiessling ja Javier ”Chicarito” Hernandez.
– Tuon tason joukkueessa on vain huippunimiä, joiden kanssa on pelattava ja heidän kanssaan on kilpailtava. Jos haluaa uralla eteenpäin, näin on huipulla aina. Iso haaste on tietysti edessä, ja sitä haastetta lähden kohtaamaan täynnä intoa, mutta nöyrästi.
– Seurajohto tosiaan vakuutteli, että kaikki mukana olevat pelaajat saavat reilun tilaisuuden ja kaikki on itsestä kiinni. Tämä on hieno lähtökohta.
Pekka Mäntylä
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Oho! Iivo Niskanen raivostutti somessa – ”Typerää”
- Antti Ruuskanen huimassa vedossa – uusi SE
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Suomen jääkiekkoilun alasarjassa huippupitkä pelikielto! Rumasti telottu maalivahti: ”Teko oli todella raukkamainen”
- Auts! Karu todellisuus tyrmäsi suomalaisen NHL-hyökkääjän – Leijona-pelaaja koki nöyryyttävän kohtalon
- Auts, nyt riitti! F1-talli tylytti tiimiradiossa kitissyttä Romain Grosjeania: ”Turpa kiinni!”
- Bayern München pelkää menettävänsä Mario Götzen Liverpooliin
- Katso kuvat: Ensimmäinen paralympialaistähti legendaarisessa uimapukunumerossa
- ”Marsilaisetkin huomaisivat heti VAR:n suosivan Real Madridia” – Barcan puheenjohtajaehdokas laukoo kovilla