”Ruotsi haki tosissaan voittoa välttääkseen Suomen”
Kuva: Getty Images
Suomi on ehdoton ennakkosuosikki Ruotsia vastaan lauantaiaamun puolivälierässä.
– Ruotsin ja Venäjän peliä eilen katsoessa näki, että molemmat hakivat voittoa tosissaan loppuun asti. Kumpikin tiesi, että Suomi on Sveitsiä paljon vaikeampi vastustaja, toteaa Arvokisat.comin Naisleijona-asiantuntija Terhi Mertanen.
Toisaalta eilisestä kaksikosta juuri Ruotsi on pelannut kuluneella kaudella selvästi heikommin.
– Ruotsin joukkue on nyt todella nuori, mutta toisaalta Ruotsi on aina Ruotsi, on niillä naisissakin sellaista ihmeellistä Hannu Hanhi -mentaliteettia, Mertanen naurahtaa.
Ruotsi toteutti Euroopan maiden unelmatempun pudottamalla Torinon välierissä itsensä USA:n. Nykyinen nuori joukkue ei kuitenkaan ole enää samalla tasolla.
– Suomi on totta kai ennakkosuosikki, mutta toisaalta aika usein meillä peli hyytyy Sveitsin, Ruotsin ja Venäjän kanssa samalle tasolle.
Yhden seurattavan tärpin Mertanen heittää Ruotsin maalivahtivalintaan.
– Yllätyin, että Valentina Wallner pelasi eilen maalissa. Hän oli paljon jäissä, käytti perhostorjuntaa. Toisaalta Kim Martin on ollut aika paljon loukkaantuneena. Mutta jos Wallner on maalissa huomenna, sitten vaan kiekkoa ylämummoon!
Puolivälierä Suomi-Ruotsi huomenna lauantaina klo 10.
*
Terhi Mertanen toimii olympialaisten ajan Arvokisat.comin naisjääkiekon asiantuntijakommentaattorina. Hän pelasi olympialaisissa 2002-2010 ja työskentelee parhaillaan Jääkiekkoliitossa tyttökiekon kehittäjänä sekä valmentaa Espoon Bluesin tyttöjä.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra