Yllätysten kisat jatkuvat – Senegal kaatoi Puolan!
H-lohkon toisessa ottelussa Puola kohtasi Senegalin. Puola lähti otteluun ennakkosuosikkina, mutta Senegal onnistui kaatamaan Robert Lewandowskin tähdittämän Puolan joukkueen numeroin 2-1.
Ottelun alku oli varovaista peliä. Ensimmäiset 20 minuuttia molemmat joukkueet menettivät palloja ja helpot syötöt napsahtelivat vastustajan jalkoihin. Ottelun tärkeys näkyi hermostuneisuutena.
Senegal avasi maalihanat ottelun 37. minuutilla, kun Idrissa Gana Gueye laukoi pallon maaliin boksin ulkopuolelta. Senegalilla oli tilanteessa tuuria, sillä laukaus kimpoili maaliin lopulta Thiago Cionekin jalasta verkon perukoille. Maali merkattiin Cionekin omaksi maaliksi.
Senegalin 1-0 -johdossa lähdettiin viettämään puoliaikaa.
Toisella puoliajalla Puola lähti ajamaan takaa Senegalin 1-0 -johtoa, mutta 60. minuutilla koko ottelun pirteästi pelannut Mbaye Niang lisäsi Puolan ahdinkoa. Niang karkasi Puolan puolustukselta ja lisäsi Senegalin johdon kahteen maaliin.
Puola kavensi vielä 86. minuutilla, kun Gregorz Krychowiak puski Kamil Grosickin vapaapotkusta tilanteeksi 1-2.
Enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty, ja Senegal nappasi täyden pistepotin Puolalta.
LUE MYÖS:
- Kahdeksan pelaajaa ”Club sadassa”
- Mestarien liigan välieräjoukkueet selvillä
- Otto Virtanen suuren äärellä – turpiin tuli, mutta ei hävettävää
- Takaisku – yksi vetonaula poissa
- Nouseeko Barcelona? Miten käy Liverpoolin?
- Nikola Jokicilta jälleen uskomaton kausi
- SaiPa järjesti kiekkofaneille unelman – Tampereen paikallinen välierissä
- City hoiteli leiviskänsä, ensi viikonloppuna megaottelu
- Isossa Omenassa hiljainen kiekkokevät
- Rory McIlroy nappasi pokaalin ja miljoonia