Jalkapallon Ykkösessä pelaava Myllykosken Pallo on pestannut uuden päävalmentajan. Ilkka Mäkelä luotsaa myllykoskelaisia seuraavat kaksi vuotta.

Seuran suomenmestaruusvuoden 2005 päävalmentajana toiminut Mäkelä on edellisen seitsemän vuotta kestäneen Myllykosken-jakson (2001-2007) jälkeen valmentanut Veikkausliigassa muun muassa FC Lahtea, Ykkösessä ja Kakkosessa Mikkelin Palloilijoita sekä Suomen poikamaajoukkueita. Valmentamisen ohella Mäkelä on toiminut viime vuosina myös Palloliiton valmentajakurssien kouluttajana, MP:n toiminnanjohtajana sekä JJK:n valmennuspäällikkönä.

Mäkelä on MYPA:n verkkosivujen kuvailun mukaan kokenut, yhteistyökykyinen ja menestyksekäs valmentaja, jolla on veikkausliigajoukkueiden lisäksi kokemusta viime vuosilta erityisesti nuorten joukkueiden valmentamisesta sekä pelaajien yksilöllisestä kehittämisestä.

Entisenä päävalmentaja seurassa toimi Jukka Karjalainen, joka säilytti joukkueen kanssa sensaatiomaisesti sarjapaikan mutta sai kauden päätyttyä yllätyspotkut. Hämmennystä erottamispäätöksessä aiheutti se, ettei varsinaista syytä ollut. Karjalainen antoi haastattelun Kouvolan Sanomille mutta ei kertonut tarkemmin syytä siihen, miksi pesti yllättäen päättyi.

Mäkelä oli seuraan yhteydessä kuultuaan avoimesta päävalmentajan paikasta ja palasten loksahtaessa yhteen MYPA:n seurajohto koki, että Mäkelä oli oiva valinta edustusjoukkueen tulevaksi päävalmentajaksi.

– Innolla ja erittäin motivoituneena palaan tuttuun seuraan. Paljon on toki kahdessatoista vuodessa muuttunut ja urheilullinen lähtökohta on nyt eri tavalla haastava, Mäkelä kommentoi MYPA:n sivuilla.

– Joukkue näytti potentiaalinsa loppukaudesta, mahdollisuuksia onnistumiseen siis on. Tiedossa oleva sarjan vaatimustaso auttaa nyt jo harjoituskaudella, mutta kovaa sitoutumista ja heittäytymistä itsensä kehittämiseen se vaatii.

MYPA ilmoitti aiemmin ensi kauden tavoitteistaan. Se lähtee kauteen 2020 sillä mentaliteetilla, että vakiinnuttaa paikkaansa Ykkösessä. Joukkueen pelaajabudjetti nousee 60 000 eurosta 90 000 euroon eli peräti kolmanneksella.

MYPA on myös kaudella 2020 Veikkausliigassa pelaavan Helsingin IFK:n farmiseura, kuten myös päättyneellä sesongilla.