Yleisurheilupomo Suomen Peking-saldosta: ”Pitää olla tyytyväinen”
Kuva: Getty Images
Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen oli tyytyväinen suomalaisurheilijoiden suoriutumiseen Pekingissä.
– Kahdesta tavoitteesta toinen saavutettiin sikäli, että meillä oli 17 urheilijan joukkue, kun kaksissa edellisissä MM-kisoissa Moskovassa ja Daegussa oli vain 10 ja 11 urheilijaa, SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen totesi SUL:n nettisivuilla.
– Toinen tavoite, eli kultamitali jäi saavuttamatta, mutta pitää olla tyytyväinen pronssiin. Ollaan kuitenkin ainoa Pohjoismaa, jolla näistä kisoista on mitali.
– Viisi – kuusi urheilijaa ylitti tasonsa ja tähän ryhmään lasken myös Pitkämäen ja Ruuskasen. Muiden urheilijoiden kanssa pitää miettiä, mitä voitaisiin tehdä paremmin.
– Seuraavaksi katsotaan mitä on tehty viimeisen vuoden aikana. Siihen on varattu 1-2 kuukautta. Ei ole tavatonta, että vasta marraskuussa kirkastuu, mikä meni pieleen, Kemppainen sanoo.
LUE MYÖS:
- Dallas ja Edmonton laulukuoroon
- Eurokilpailuissa taistellaan finaalipaikoista
- SaiPaa kiinnosti enemmän – pronssit Lappeenrantaan
- Sydney Crosby ja kumppanit lomille – Flyers jysäytti yllätyksen
- Arsenal hankki etulyöntiaseman – finaalipaikka ratkaistaan Lontoossa
- MTV: Wilma Heltelä onnettomuudessa
- Jokerit painoi tiskiin supertähtihankinnan!
- Nooralotta Neziri: jymyratkaisu pöydällä!
- Suuri suru – KalPan entinen hyökkääjä kuoli äkillisesti
- Edmonton väisti luodin – sarja jatkuu