Yleisurheilun GP ei starttaa kesäkuussa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Urheiluliitto vahvisti tiistaina, että yleisurheilun kotimaisen GP-sarjan avaus siirtyy ainakin heinäkuulle koronavirusepidemian takia.
GP-sarja oli tarkoitus avata Joensuussa 3. kesäkuuta. Se kilpailu on peruttu kokonaan. Espoon osakilpailu on siirretty kesäkuulta elokuun 5. päivälle sarjan viimeiseksi kisaksi.
Joensuun GP:n pääsihteeri Tuomo Lehtinen kertoi, että kilpailua ei ollut mahdollista siirtää, koska Joensuun keskuskentällä alkaa remontti 8. kesäkuuta.
– Kansainvälistä tapahtumaa ei voi järjestää kesäkuun alussa, koska urheilijoita ei Euroopasta saa paikalle ja Euroopan yleisurheiluliiton pronssitason kilpailun järjestäminen on näin ollen mahdotonta, Lehtinen toteaa tiedotteessa.
Helsingissä oli tarkoitus järjestää Tähtikisat 5. elokuuta. Tuo tapahtuma siirtyy tai peruuntuu Espoon GP:n kisan takia.
GP-sarjan muut kisat järjestetään Jyväskylässä 8. heinäkuuta ja Lahdessa 15. heinäkuuta. SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto sanoo, että noille kilpailuille on jo katsottu varapäivät. Kuortaneen juhannuskisojen (21. kesäkuuta) ja Lapinlahden Tähtikisojen (17. kesäkuuta) kohtalo ratkeaa myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa