WRC-tiimin päällikkö tylynä: ”Meidän kuljettajamme olivat liian heikkoja!”

Hyundai lähti päättyneeseen rallin MM-kauteen kovin tavoittein ja yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, mutta ei pystynyt voittamaan kumpaakaan sarjan titteliä.
Tiimin kokoonpano vaihteli kauden aikana suuresti, ja sen alkuperäisestä kuljettajakolmikosta vain Thierry Neuville ajoi täyden kauden. Dani Sordo ja Hayden Paddon joutuivat kauden mittaan molemmat antamaan tietä loppuvuodesta pestatulle Andreas Mikkelsenille.
Neuville ja Mikkelsen ajavat ensi vuonna täyden kauden, ja Sordon ja Paddonin odotetaan jakavan kolmannen ajopaikan keskenään.
Tiimipäällikkö Alain Penasse antoi Autosportille kovia lausuntoja tästä kaudesta ja kuljettajistaan.
– Olimme sitä mieltä kauden alussa, että kuljettajistomme olisi oikea valinta, mutta kauden mittaan he näyttivät, että he olivat liian heikkoja. Siksi meidän oli tehtävä muutoksia, Penasse latasi.
Neuville voitti kauden aikana neljä MM-rallia, mutta Paddon ja Sordo eivät yhtään.
– Tämä ei miellytä Dania ja Haydenia, mutta emme ole täällä miellyttääksemme heitä vaan meillä on työ tehtävänä, Penasse jatkoi.
Paddon ja Sordo ovat voittaneet koko MM-urallaan yhden rallin mieheen, Mikkelsenillä voittoja on kolme ja Neuvillella kuusi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa