West Hamin kuntoihme: ”Saatan huvikseni juosta tulevaisuudessa pari maratonia!”
Kuva: Getty Images
Vaikka West Hamin asema Valioliigan alakastissa on edelleen vaikea, on joukkueella yksi asia, missä se on Valioliigan ykkönen. Keskikenttäpelaaja Tomas Soucek on nimittäin tällä hetkellä sarjan eniten juoksumetrejä ahminut pelaaja.
– Hän juoksi Manchester Cityä vastaan enemmän kuin yksikään West Ham-pelaaja on juossut kuuteen vuoteen, peräti 13,1 kilometriä, manageri David Moyes ihailee.
Tsekki ei itse tee asiasta suurta numeroa, mutta kertoo tottuneensa juoksemaan koko kentän alueella – ja paljon.
– Pelasimme jo Slavia Prahassa vähän samaan tyyliin, sillä kokokentän prässi vaatii kaikilta paljon. Kun tähän on tottunut, niin ei tämä niin ihmeelliseltä tunnut, Soucek tyynnyttelee Sky Sportsilla.
– Tämä pelityyli siis sopii minulle, kun tunnen itseni vahvaksi, ei paljon juoksemista vaativa taktiikka ole minulle ongelma.
Tulevaisuudessa Soucek aikoo kokeilla vauhtiaan myös maanteillä.
– Olen miettinyt, että olisi jossain vaiheessa kiva juosta omaksi huviksi pari maratonia, kuntoihme kertoo.
Kolme pistettä putoamisviivan yläpuolella oleva West Ham kohtaa perjantaina elintärkeässä kamppailussa Watfordin kotonaan. Näet putoamistaistelun suorana V Sport jalkapallokanavalta tai Viaplay.fi:stä klo 22.00 alkaen.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen