Rauman Lukko on kiinnittänyt loppukauden mittaisella sopimuksella Chris VandeVelden. 30-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä on pelannut neljä edellistä kautta NHL-seura Philadelphia Flyersin organisaatiossa.

– VandeVelden kohdalla tilastot puhuvat puolestaan. Hän ei ole pelannut alkukaudella, mutta kaikesta näkee, että kyseessä on viimeisen päälle ammattimies. Täytyy tässä kohtaa kiittää pelaajarekrytoinneista vastaavia tahoja siitä, että saimme tämän tason pelaajan Raumalle, Lukon päävalmentaja Pekka Virta sanoo seuran tiedotteessa.

– Kuten aina, niin myös nyt, meidän tulee muistaa olla kärsivällisiä sen suhteen, että tutustutaan pelaajaan rauhassa ja annetaan hänelle aikaa sopeutua, Virta jatkaa.

188-senttiselle ja 86-kiloiselle, vasemmalta laukovalle VandeVeldelle on kertynyt NHL-otteluita seitsemän viimeisen kauden aikana yhteensä 278 ja niissä hän on viimeistellyt tehopisteet 18+30=48. Philadelphia Flyersin lisäksi VandeVelde on edustanut urallaan Edmonton Oilersia. Viime kaudella Philadelphiassa syntyi 81 ottelussa tehot 6+9=15.

Hyökkääjä ei ole saapunut vielä Suomeen, mutta Lukon tiedotteen mukaan VandeVelde saapuu heti, kun lennot saadaan järjestettyä.