Kaudella 2015 Veikkausliigassa hopeaa voittanut RoPS piti tänään keskiviikkona kaikille avoimen tiedotustilaisuuden. Seura kertoi muun muassa, ettei kolme kautta joukkueessa pelannut Mika Mäkitalo tee jatkosopimusta.

Rovaniemen Palloseuran joukkue näyttää ainakin tällä hetkellä nuorentuvat kaudeksi 2017. Viime vuosien runkopelaajista ovat lähteneet jo Janne Saksela, Juha Pirinen, Ville Saxman ja viime kesänä maalitykki Aleksandr Kokko. Tänään siis selvisi, että myös Mika Mäkitalo jättää seuran.

Päävalmentaja Juha Malinen kommentoi siirtomarkkinoita pari viikkoa sitten.

– Muutoksia tulee paljon. Se taas tarkoittaa, että meitä seuraavat ihmiset tulevat olemaan äimän käkenä ja kysymyksiä täynnä. Kaikki, mistä joudutaan luopumaan, aiheuttaa aina hämmästelyä ja kritiikkiäkin. Mutta luopumisen tuskan on jokaisen vain käsiteltävä. On luovuttava, jotta päästään rakentamaan uutta, Malinen totesi seuran verkkosivujen mukaan.

– Pyrimme löytämään nimenomaan kotimaista lahjakkuutta. Me ajattelemme tätä pidemmällä tähtäimellä kuin vain tammikuun Suomen Cup tai Veikkausliigan ensimmäiset kierrokset. Nyt kartoitamme sellaisia asioita, jonka hedelmistä voimme nauttia vielä useamman vuoden ajan.

Seura on tehnyt tulevaksi kaudeksi sopimukset lupaavien Timo Stavitskin, Lassi Järvenpään ja Leo Väisäsen kanssa. Joukkueen riveihin liittyvät myös Sani Kaita sekä Kakkosen toissa kauden maalitykki Sakari Tukiainen.

Markku Saukko🇺🇦

@MarkkuSaukko
#MuksuMäkitalo jättää @ropsrovaniemi. Huomenna julkistetaan uusi osoite.