Veikkausliigan tähtipelaaja jäi kaipaamaan anteeksipyyntöä vammansa aiheuttajalta
Kuva: Getty Images
IFK Mariehamnin Petteri Forsellin kausi Veikkausliigassa alkoi ikävissä merkeissä.
Forsell kohtasi IFK:n kanssa sunnuntaina Veikkausliigan avauskierroksella Jaron. Miehen peli loppui kuitenkin kesken, kun hän joutui jättämään kentän joutuaan Jaron Jamar Dixonin taklauksen kohteeksi. Dixon liukui palloa pitänyttä Forsellia kohti molempien jalkojen jalkapohjat edellä ja sai teoistaan varoituksen. Forsell sen sijaan paineli suoraan vaihtoon.
Forsell sai maanantain magneettikuvauksien jälkeen kuulla, että alustavan diagnoosin mukaan hän on sivussa kentiltä kolme kuukautta polven sivusidevamman vuoksi.
Forsell olisi toivonut Dixonilta anteeksipyyntöä räväkästä taklauksesta, mutta saikin sen sijaan kuulla agressiivisen sävyistä puhetta.
– Hän sanoi lähinnä, että seuraavalla kerralla hän niittaa vielä pahemmin. Näytin hänelle haavan polvessa ja hän väitti yhä, että pelasi palloa. Ei se anteeksi pyydellyt, Forsell sanoi Ilta-Sanomille.
Jos Dixonin mieli vielä muuttuu anteeksipyynnön suhteen, Forsell ottaa pyynnön vastaan.
– Voi olla, että vielä pyytää. Jos ei, se on hänen tyylinsä. Minä ainakin pyytäisin anteeksi. En voi pakottaa miestä siihen, mutta olisin arvostanut anteeksipyyntöä eleenä ja arvostaisin vieläkin.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen