Veikkausliigan maalipörssiä johtava Interin Timo Furuholm sai viikonloppuna hienon rajapyykin täyteen. Hän teki sadannen maalinsa Inter -pelaajana eri kilpailuissa. Furuholm kommentoi virstanpylvästä Interin kotisivuilla.

– Se kertoo siitä, että olen löytänyt aikoinaan seuran, jossa on hyvä olla. Ympärillä on myös pyörinyt kaikkien näiden vuosien aikana laadukkaita pelaajia, jotka ovat mahdollistaneet maalien tekemisen. Tietysti matkaan mahtuu myös paljon työtä ja vastoinkäymisiä. Sellaista ammattiurheilu on, Furuholm sanoo.

Veikkausliigatasolla Furuholm on ohittanut Mika Ojalan ja Tero Forssin jo aiemmin. Hän on tehnyt Veikkausliigatasolla 74 maalia. Historian kirjojen ja tilastojen tarkistelu osoitti, että muissa otteluissa on verkko heilunut sen verran, että sadan maalin rajapyykki ylittyi. Liigamaalien lisäksi Furuholm on tehnyt 19 maalia Suomen cupissa, seitsemän Liigacupissa ja yhden europeleissä.

– Lopulta nämä tilastot ovat vain numeroita siihen verrattuna, kuinka värikäs koko matkani jalkapallon ja Interin parissa on ollut, Furuholm arvioi.

Inter johtaa Veikkausliigaa ja Furuholm maalitilastoa. Seuraavan kerran Furuholm on maalijahdissa jo keskiviikkona, kun Inter matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi.