Veikkausliigalegenda Suomen Cupin näkyvyydestä: ”Hienoa edistystä”
Kuva: Juha Tamminen
Uransa huipulta viime syksynä päättänyt Sebastian Sorsa pitää Suomen Cupin uutta televisiointikonseptia loistavana uudistuksena. Ruutu tarjoaa lähes kaikki Suomen Cupin ottelut myös kotisohville – peräti yli 70 cupin peliä tullaan näyttämään jalkapallofaneille suorina ja selostettuina lähetyksinä.
– Tämä on hienoa edistystä. Suomalainen jalkapallo ei voi ikinä saada liikaa näkyvyyttä medioissa. Suomen Cup on perinteinen – valitettavasti aliarvostettu – hieno kilpailu. Olen varma, että tämän myötä kilpailun arvostus nousee, sanoo Sorsa Arvokisat.comille.
– Ajatellaan vaikka Englannin FA Cupia ja sen arvostusta. Osa siitä perustuu televisiointeihin jo kilpailun aikaisessa vaiheessa. Miksei siis Suomessa olisi samoin?
Suomen Cup on Sorsan papereissa kovassa arvossa.
– Olen sen itsekin voittanut ja tapahtumat ovat olleet todella hienoja. Aiemmin jalkapalloyleisö on nähnyt cupin pelejä satunnaisesti, mutta nyt kisaa voi katsoa systemaattisesti. Uskon, että kiinnostusta löytyy.
– Minusta on siistiä katsoa, kun eri sarjatasojen joukkueet pelaavat merkityksellisissä otteluissa vastakkain. Siinä on oma viehätyksensä ja yllätyksellisyytensä, Sorsa miettii.
Suomen Cupin televisioinnit alkavat jo tulevana viikonloppuna, kun yhdeksän ottelua näytetään Ruudussa perjantain ja lauantain aikana.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”