Veikkausliigaa vuodesta 2005 pelannut Tamas Gruborovics ei hätäile uuden työantajan etsimisessä.

30-vuotias Tamas Gruborovics on edustanut Veikkausliigassa KuPS:aa, KooTeePeetä, IFK Mariehamnia, JJK:ia ja FC Interiä. Tällä hetkellä pelaaja ei käy joukkueharjoituksissa.

– Treenaan tällä hetkellä oman harjoitusohjelman mukaan hieman erilailla. Olen saanut ohjelman KuPS:n entiseltä kuntovalmentajalta, joka on myös Suomen mestari sprinttijuoksussa. Kaipaan nyt tietynlaista harjoitusta, jota ei tähän aikaan vuodesta joukkueen kanssa saa, ”Grubo” perustelee Arvokisoille.

– Annan itselleni aikaa. Olen nähnyt suomalaista jalkapalloa jo sen verran.

Gruborovics asuu parhaillaan Karjaalla. Kun halu pallollisiin harjoituksiin käy kovaksi, aikoo hän kysyä alueen divarijoukkueilta lupaa liittyä mukaan. Virityksiä tulevan kauden seuraksi on sekä ulkomaille että Veikkausliigaan.

– Ne ovat hyvin esiasteella. Tämä vaihe tekee minulle nyt hyvää. Suomalaisten joukkueiden kuntopiikki on monesti maaliskuussa ja europelien aikaan ollaan jo aivan puhki, pelaaja toteaa.