Vakavasti sairastunut Pertti Alaja tekee paluun töihin – isännöi UEFA:n kongressia
Kuva: Juha Tamminen
Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan sairasloma päättyy huhtikuun alkuun ja hän on mukana Helsingissä järjestettävässä UEFA:n kongressissa.
Alajalla todetun syöpäsairauden hoitosuunnitelmassa seuraa yhdeksän viikkoa kestäneiden sytostaattihoitojen jälkeen ns. palautumisjakso, jona aikana tehdään muutamia lisätutkimuksia ennen toukokuulle suunniteltua leikkausta. Sen tarkka päivämäärä selviää myöhemmin.
– Olen iloinen, että pystyn olemaan liiton puheenjohtajana isännöimässä UEFA:n kongressia nyt tiistaina ja keskiviikkona Helsingissä. Vierainamme ovat eurooppalaisen jalkapalloperheen päättäjät samoin FIFA:n puheenjohtaja ja pääsihteeri sekä johtavat jalkapallopäättäjät muista maanosaliitoista. UEFA:n kongressi on osa liittomme 110-vuotisjuhlallisuuksia ja Suomen 100-vuotisjuhlintaa, Alaja toteaa Palloliiton verkkosivujen mukaan.
– Poissaoloni ajan liiton puheenjohtajatehtävistä on ansiokkaasti huolehtinut varapuheenjohtajamme Markku Lehtola. Nyt yhdessä sovimme, miten jaamme vastuitamme ennen leikkaustani toukokuussa. Ensimmäinen kotimainen tehtäväni on kuitenkin juhlapuhe lauantaina 8.4. Sääksjärven Loiskeen 70-vuotisjuhlissa.
Puheenjohtaja Alaja palaa työtehtäviin palloliitto.fi/uutiset/suomen… #Palloliitto
LUE MYÖS:
- Montreal katkaisi Carolinan putken
- Norja yllätti – jopa voitto lähellä
- Leijonat jälleen loistava – Latvia kaatui murskaluvuin
- Vegas nappasi ison voiton
- Aston Villa palasi pokaalikantaan
- Leijonat palaa kaukaloon – Sveitsi murskasi Slovenian
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen