Vai että vaikea peli Färsaaria vastaan: ”Ihmeellistä höpinää”

Sivustomme asiantuntija Lauri Hollo, miksi kaikki puhuvat vaikeasta kotipelistä, kysehän on eurofutiksen lilliputista Färsaarista?
– Aika moni näkee tilanteen niin, että nyt kun joudutaan alusta asti kuskin pukille, emmekä ole altavastaajana lähtökohtaisesti, tulisi ottelusta vaikea. Voi toki niinkin käydä, mutta ovathan tällaiset puheet tavallaan ihmeellistä höpinää. Oli tilanne ja lähtöasetelma otteluun ihan mikä tahansa, on selvää, että pallonhallinnan kauttakin Färsaaret pitää nuijia kotikentällä – siitä huolimatta, vaikka he minkälaisen bussin parkkeeraisivat puolustukseen.
Samaan aikaan puhutaan kuitenkin EM-lopputurnausmahdollisuuksien tekohengittämisestä, eivätkö nämä puheet ole ristiriidassa toistensa kanssa?
– Ovat. Jos ei Färsaaria pysty pistämään selkeästi pataan kotikentällä, on ihan turha puhua mistään lopputurnauksesta. Vaikka Färsaaret on pelannut kaikkien aikojen karsinnat, se on kuitenkin faktisesti ”pubijengi”. Joukkueen 42 viime vieraspelin saldo on 4-2-36 maalierolla 24-123. Okei, se voitti näissä karsinnoissa vieraissa Kreikan ja on pelannut yllättävän kurinalaisesti, mutta silti. Kyllä lähtökohta on, että tästä otetaan itseluottamusta vahvistava selkeä kotivoitto.
– Färsaarten avauskokoonpanosta ainoastaan hyökkääjä Christian Holst pelaa vakiomiehenä Tanskan liigan Silkeborgissa ja 19-vuotias Brandur Hendriksson on saanut FC Kööpenhaminassa pari ottelua vyölleen. Muutama muu pelaa Tanskan ykkösdivisioonan Vejlessä jämäminuutteja ja maalivahti Gunnar Nielsen Islannin liigassa. Kaikki muut Färsaarten omassa sarjassa. Ja missä meidän miehemme pelaavat: Bundesliigaa, Serie A:ta, Allsvenskania, Norjan, Puolan ja Tanskan liigaa sekä kakkosbundesliigaa. Ei kai tässä nyt pitäisi olla mitään nokankoputtamista.
Färsaaret puristi kuitenkin maaliskuussa jopa Romanian ahtaalle vieraissa ja hävisi vain 0-1. Et kai nyt sorru ylimielisyyteen?
– En. Kyse ei ole ylimielisyydestä vaan itseluottamuksesta, kyllä meidän joukkueella pitää olla lähtökohtana, että tällaiset Färsaaret runnotaan maanrakoon.
Okei, jos niin käy, onko Suomella mielestäsi yhä realistinen sauma jatkokarsintaan?
– Realistinen ja realistinen. Unkari pitäisi tavoittaa ja eroa on viisi pistettä. Tosin Pohjois-Irlantihan varmistaa lopputurnauspaikan, jos se lyö tänään kotonaan Unkarin, joten siellä on kovat piipussa. Jos Unkari tuon häviää ja Suomi nuijii Färsaaret, on ero enää kaksi pistettä. Lokakuussa Unkari saa Färsaaret kotiin ja pelaa päätösottelun vieraissa Kreikkaa vastaan. Suomi joutuu vielä Romanian vieraaksi ja viimeiseen kotipeliin tulee Pohjois-Irlanti. Jos Unkari hoitelee Färsaaret, olisi Suomen nuijittava sekä Romania että Pohjois-Irlanti ja toivottava Unkarin häviötä Kreikalle. Ei tuo kovin realistiselta skenaariolta näytä, mutta seitinohut sauma on olemassa. En kuitenkaan lähtisi vielä varailemaan lentoja Ranskaan kesäksi 2016…
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa
- Roope Hintz hurjana – Coloradon suomalaiset tehokkaina
- Mikko Rantanen avasi maalitilinsä Carolinassa
- Aleksander Barkov maalasi – Jesse Puljujärvi palasi
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon