Vahva tv-näkyvyys – kiinnostus U19-poikien EM-lopputurnaukseen kasvaa koko ajan

Kiinnostus Vaasassa ja Seinäjoella 16.-29.7. pelattavaa alle 19-vuotiaitten poikien EM-lopputurnausta kohtaan kasvaa jatkuvasti kisojen avauspotkun lähestyessä.
Lopputurnauksen tv-näkyvyys kasvaa ennakoituakin laajemmaksi. Lähinnä muista osallistujamaista tulleen kiinnostuksen takia tuotantoon on lisätty uusia otteluita ja tv-tuotanto tehdään kaikkiaan 14 ottelusta lopputurnauksen aikana.
Samaan aikaan myös pääsylippujen myynti otteluihin jatkuu vilkkaana. Erityisesti avauspäivän maanantain 16.7. otteluihin Vaasassa sekä sunnuntain 29.7. finaaliin Seinäjoella pääsylippujen kysyntä on ollut vilkasta.
– Avauspäivän otteluihin ja finaaliin pääsylippuja on myynnissä vielä, mutta pääkatsomopaikat alkavat olla loppuunmyyty ja kaikkineenkin pääsylippuja näiden päivien otteluihin on ulkona jo yli kaksi kolmasosaa katsomokapasiteetista, turnausjohtaja Jeannette Good kertoo.
– Muiden päivien otteluihin pääsylippuja on toistaiseksi saatavilla vielä hyvin. Tietysti kannattaa varmistaa oma paikka katsomossa hankkimalla pääsyliput ennakkoon.
Lopputurnausjärjestelyt etenevät Goodin mukaan suunnitelmien mukaan ja kaikki alkaa olla valmista molemmilla paikkakunnilla.
– Kaikki harjoituskentät ovat nyt valmistuneet ja käytössä, mistä iso kiitos kuuluu Vaasan ja Seinäjoen kaupungeille.
Good muistuttaa myös, että vaikka ottelut vihelletään käyntiin Vaasassa maanantaina 16.7., kisatunnelmaan pääsee virittäytymään paikan päällä jo alkavalla viikolla. Tapahtumatorit tarjoavat monenlaista tekemistä ja nähtävää kaikille. Lisätietoja lopputurnauksen tapahtumatoreista: https://www.u19euro.fi/fan-zone/tapahtumatorit
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- Seiska: Jere Karalahti nukkuu jo yönsä uuden rakkaansa vierellä – tässäkö vahvistus? Katso kuva
- Video: Peter Enckelman muistetaan tästä maalista – näin hän itse kommentoi tapausta nyt!
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- ”Liian isot tissit!” – Tämä superseksikäs kehätyttö väittää saaneensa kenkää liian uhkeiden muotojensa vuoksi
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä