Uudelta leijonapakilta on lupa odottaa Jokereissa paljon – ”Haluan oikeasti nähdä, mikä oma maksimi on”
Jokerit on tehnyt tulevalle kaudelle monia mielenkiintoisia hankintoja. Puolustuspäätä tilkitsee Liigan parhaisiin puolustajiin kuulunut Niklas Friman.
– Viime vuodet ovat olleet oman pelin ja uran kannalta merkittäviä. Etenkin maajoukkuepelit ovat olleet itselleni tosi iso asia. On nähnyt, millaisia pelaajia löytyy KHL:stä ja muualta Euroopasta ja on päässyt mittaamaan itseään heitä vastaan. Olen tosi motivoitunut aloittamaan pelit Jokereissa. Haluan oikeasti nähdä, mikä oma maksimi on ja kuinka paljon pystyy ottamaan askelia eteenpäin. Uskon siihen, että pystyn niitä vielä ottamaan, hän kertoo Jokereiden nettisivuilla.
Isokokoinen Friman siirtyy HPK:sta ja on edustanut myös TPS:aa. Hän tuo jämäkkyyttä alakertaan.
– Kamppaileminen, aktiivinen peli sekä tietysti alivoimapelaaminen. Koen, että kaikkia ominaisuuksia on tarve jääkiekossa kehittää jatkuvasti, jotta pystyy myös sitä kautta tuomaan syvyyttä peliin, hän sanoo.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa