NHL-puolustaja Rasmus Ristolainen odottaa, että hänet kaupataan kesän aikana pois Buffalo Sabresista, jossa hän on pelannut koko NHL-uransa. Ristolainen kertoo asiasta Buffalo News -lehden siteeraamassa puhelinkonferenssihaastattelussa.

– Haluan voittaa, tapahtuu se sitten Buffalossa tai muualla. Kun joukkue ei saavuta tavoitettaan eli pudotuspelejä, pitää tehdä muutoksia. Jos niitä tapahtuu, olen luultavasti ensimmäisiä, jotka kaupataan, hän sanoi.

Buffalo ei ole päässyt kertaakaan Ristolaisen NHL-uran aikana pudotuspeleihin. Häneltä kysyttiin, onko näkyvissä mitään muutosta.

– Se on hyvä kysymys ja olen miettinyt sitä paljon. Jos mietin koko uraani Buffalossa ja ennen kuin tulin tänne, niin en ole tainnut olla koskaan seurassa, jossa olisi voittamisen kulttuuria. Joskus kysytään, että mitä se on. En ole nähnyt sitä Buffalon-aikana tai ennen sitä. Tänä vuonna rakensimme sitä hieman paremmaksi, mutta olemme nuoria. En tiesä, ovatko monet meistä olleet voittavissa joukkueissa tai organisaatioissa. Itse en ole ollut. Seura, jossa pelasin Suomessa oli valitettavasti samassa tilanteessa. Valmentaja sai potkut joka vuosi, pelaajia myytiin, toimitusjohtaja sai potkut, joten en tiedä, mitä se on. En ole nähnyt sitä.