Teemu Pukin edustaman Norwichin kausi on alkanut synkästi. Kahden ottelun jälkeen tilillä on nolla pistettä ja maaliero on murheellinen 0-8. Tämä olisi hälyttävää, jos kaksi ensimmäistä ottelua olisi pelattu vaikka Brentfordia ja Palacea vastaan, mutta pitää muistaa, että vastassa ovat olleet kaksi kenties suurinta mestarisuosikkia, Liverpool ja Manchester City.

Kovin paljon valoisampaa ei ole luvassa seuraavinakaan viikkoina. Ensin Norwich kohtaa ennen kautta pokaalikantaan päässeen Leicesterin kotona ja sitten Arsenalin vieraissa. Kovin isoja kertoimia ei anneta sille, että Norwichin pistetili on tasan nolla ensimmäisen neljän kierroksen jälkeen. Tuskin edes Norwichin leirissä on näihin peleihin paljoa budjetoitu – jokainen piste neljältä ensimmäiseltä kierrokselta olisi suuri bonus. Tämä alkukauden vastustajanelikkö ei ole se, jota vastaan Norwich yrittää sarjapaikkansa säilyttää. Nämä seurat painivat ihan eri sijoituksista.

Todellisuudessa Norwichin kausi alkaa vasta syyskuun puolivälissä, 18. syyskuuta. Tällöin joukkue kohtaa kotonaan Watfordin ja tässä on sellainen peli, josta varmasti on pisteitä budjetoitu. Norwichin oikea iskukyky tullaankin mittaamaan vasta paljon myöhemmin syksyllä kuin nyt. Ja sama pätee Teemu Pukkiin. Parempi, että Pukki säästää maalinsa joukkueelle elintärkeisiin otteluihin kuin lohdutusosumiin megajoukkueita vastaan.

Kun vielä otetaan huomioon, että Norwichin kauteen valmistautuminen meni korona-aallon vuoksi kohtuullisen pieleen peruttujen ottelujen ja hyvin laihan harjoitusosanoton vuoksi, näitä alkukauden otteluita voi hyvin pitää pre-seasonin jatkeena.

Vasta myöhemmin mitataan se, onko Norwich tällä kertaa valmiimpi taistelemaan Valioliigapaikastaan kuin edellisellä, ranskalaiseksi jääneellä, visiitillään.

Norwichin ja muiden Valioliigajoukkueiden otteita voi seurata Elisa viihde Viaplayn kautta – kauden jokainen ottelu näytetään suorana lähetyksenä. Sunnuntaina tarjolla ovat ottelut Southampton-ManU, Wolverhampton-Tottenham sekä kierroksen kruununa paikalliskamppailu Arsenal-Chelsea.