Tuleeko vihdoin vallanvaihto? – TPS:n tehomies ja entinen Leijona-tähti huulilla
Jääkiekon Liigan pistepörssiä on hallinnut pitkään ja hartaasti pelaaja, joka ei ole enää aikoihin Liigassa pelannut. Uskomattoman tehokkaasti Pelicansissa pelannut Ryan Lasch on jo ajat sitten lähtenyt muualle, mutta pistepörssissä hänen nimensä on yhä ykkösenä. Lasch ehti pelata Liigassa 26 ottelua, joissa syntyi tehot 10+27=37.
Nyt kaksi pelaajaa on viimein iskuetäisyydellä. Hirmuisessa vireessä oleva TPS:n hyökkääjä Josh Kestner teki jälleen tiistaina kolme tehopistettä ja nousi vain pisteen päähän Laschista. HPK:n viime aikojen kovassa vireessä kapellimestarina toiminut kokenut ja Leijonissakin jopa ykkössentterinä pelannut Petri Kontiola on samoissa pisteissä Kestnerin kanssa.
Kumpikin ”haastajista” on pelannut erinomaisen kauden, mutta prosentit kertovat Laschin huimasta menosta: kun Lasch siis teki 37 pistettä ja pelasi 26 ottelua, on Kestner tehnyt pisteen vähemmän ja pelannut 38 ottelua – ja Kontiola vielä yhden ottelun Kestneria enemmän.
Josh Kestnerin nykyvirettä peilaten on hyvin mahdollista, että pistepörssissä nähdään uusi johtaja keskiviikkona. Vahvassa vedossa oleva TPS kohtaa kotonaan Kärpät ja mikäli Kestner tekee pisteenkin, nousee hän pörssin kärkeen: tehtyjä maaleja hänellä olisi enemmän kuin Laschilla. Kaksi maalisyöttöä tiistaina antanut Kontiola puolestaan jatkaa taisteluaan pistepörssin kärkisijasta vasta perjantaina, HPK kohtaa KalPan. Tosin TPS ja Kestnerkin ovat perjantaina tositoimissa ja vastassa on kärkijoukkue Lukko.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?