TPS:n urheilujohto: ”Tuo turvaa omalle maalinedustalle”
![t_yleiskuvakuvituskuvajaakiekkomailat](https://www.arvokisat.com/app/uploads/2016/10/t_yleiskuvakuvituskuvajaakiekkomailat.jpg)
TPS jatkaa tulevan kauden joukkueensa rakentelua. Tuoreimpana kasvoja Turkuun siirtyy puolustaja Alen Bibic. Serbialais-ruotsalainen puolustaja on pelannut urallaan Röglessä ja viimeksi Itävallassa.
Isokokoista pakkia ei ole suoranaisesti hankittu pistelingoksi vaan vahvasti puolustavaksi puolustajaksi.
– Kyseessä on isokokoinen ja fyysinen puolustaja, jonka vahvuudet ovat nimenomaan puolustuspelissä. Bibic tuo meille aikaisemmin hankitun Oliver Bohmin tapaan rutiinia, osaamista sekä turvaa omalle maalinedustalle, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio valaisi TPS:n verkkosivuilla.
– Ja kun aikaisemmin hankitun ruotsalaispuolustaja Johan Ivarssonin kohdalla puhuttiin isännästä, niin Bibicin kohdalla tekisi surutta mieli käyttää sanaa, järkäle. Uskon, että Bibic on tärkeä palanen meidän ensi kauden joukkuetta.
”Järkäle” itse taustoittaa TPS:n sivuilla siirtoaan seuraavasti:
– Keskusteltuani Tomi Kallion sekä usean muun TPS:ään liittyvän ihmisen kanssa, vakuutuin täysin siitä, että haluan mukaan tähän projektiin. Olen vakuuttunut, että meillä on edessämme jotain hyvää, Bibic kertoi TPS:n verkkosivuilla.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!