TPS:lla kovat panokset CHL:ssa – ”Jatkopaikalla olisi meille merkitys”
TPS taistelee tärkeistä pisteistä keskiviikkona CHL:ssa kohdatessaan saksalaisen Grizzlys Wolfsburgin kotikentällään.
TPS:lla on ottelussa kovat panokset, sillä se taistelee tiukasti jatkopaikastaan. Lohkossa EV Zug on jo varmistanut jatkopaikkansa, mutta Grizzlys on pisteen turkulaisia edellä. Joukkueet kohtaavat toisensa vielä ensi viikolla Saksassa, joten voitolla TPS nappaisi itselleen etulyöntiaseman seuraavaa kohtaamista ajatellen.
– Jatkopaikalla olisi meille iso merkitys ja haluamme mennä tässä kilpailussa niin pitkälle kuin mahdollista. Jatkopaikka olisi myös iso asia ihan koko suomalaiselle kiekkoilulle, TPS:n päävalmentaja Jussi Ahokas muistuttaa CHL:n tiedotteessa.
Aiemmissa otteluissaan TPS voitti slovenialaisen Olimpija Ljubljanan kahdesti, mutta EV Zug oli molemmissa kohtaamisissa selvästi edellä. Wolfsburg onnistui nappaamaan EV Zugilta pisteen viedessä vierasottelun jatkoajalle.
Ahokas on valmennusryhmänsä kanssa katsonut tarkkaan tulevan vastustajan ja tietää mitä odottaman pitää.
– Vastaan tulee työteliäs ryhmä, joka kääntää pelin nopeasti ja paineistaa koko ajan. Meidän täytyy pelata kiekollisesti fiksusti ja päästä hyökkäämään syvyyteen sekä päästä pois paineen alta, ja sitä kautta meille voi avautua ylivoimahyökkäyksiä. Meidän on pystyttävä hyökkäämään fiksusti. He lähtevät nopeasti hyökkäämään, ja jos saamme riistettyä heidän alueellaan kiekon, niin voimme iskeä siitä nopeasti ylivoimahyökkäyksiä, Ahokas pohtii.
Gatorade Centerissä pelattava ottelu käynnistyy kello 19.00.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- McLaren-kuski yllättäen toiseen F1-talliin kesken kauden?
- Pettynyt Kari Lehtonen totaalisulamisestaan: ”Totta kai tuntuu pahalta, kun minä murruin”
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- SM-liigan legenda päätti jatkaa uraansa 41-vuotiaana – ”Ei ollut vaihtoehtona mennä muualle”
- Valioliigan tämän illan huippupelin avauskokoonpanoissa iso yllätys
- Video: Kansainvälinen yleisurheiluliitto MM-voittajan hampaissa – ”Emme voi luottaa teihin enää”
- Yleltä hyviä uutisia ampumahiihdon ystäville
- ”Aavikkoketut” teki MM-historiaa
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy