TPS vahvistuu tehopakilla ja huippuhyökkääjällä Sveitsistä
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Juuso Forsman, 23, ja hyökkääjä Jani Hyytiäinen, 29, edustavat ensi kaudella Salibandyliigan Turun Palloseuraa.
Forsman on pelannut kaksi viimeistä kautta FBC Turun takalinjoilla Divarissa. Ex-TPS-juniori on naulannut puolustajan paikalta 59 otteluun kiitettävät 40+5-tehopisteet.
– Vahvuuteni näen hyökkäyspäässä, ja puolustajalle tärkeässä pallovarmuudessa. Aion tuoda joukkueeseen laajuutta sekä monipuolisuutta hyökkäysalueen pelaamiseen, Forsman kommentoi seuran tiedotteessa.
Hyytiäisen viimeisen kausi kului Sveitsin NLB:ssä. Pistein 19+33=52 operoinut hyökkääjä oli sarjan neljänneksi tehokkain. Suomen Salibandyliigassa Hyytiäinen on pelannut yhteensä 137 peliä (88+43) Viikingeissä ja TPS:ssa. Hyytiäinen on pelannut myös kolme kautta Divarin FBC Turussa.
– Jää nähtäväksi, kuinka paljon pörssejä on tulossa. Joukkueessa on jo valmiiksi hyviä pisteitä tekeviä pelaajia, niin yritetään antaa mahdollisimman hyvää taustatukea heille ja sitä kautta auttaa joukkuetta. Henkilökohtaisella tasolla suurin tavoite pysyä terveenä. Erittäin piinaava jalkavamma on ollut viimeiset pari vuotta enemmän tai vähemmän mukana jokapäiväisessä tekemisessä mukana, Hyytiäinen kertoi.
Päävalmentaja Janne Kainulainen suitsuttaa TPS:n hankintoja tiedotteessa.
– Forsman ja Hyytiäinen tuovat molemmat erikoisominaisuuksia ja mahdollisuuksia jo ennestään laadukkaaseen joukkueeseen. Forsmanin vahvuus hyökkäyspäässä ja rightin kätisyys tuo monipuolisuutta meidän pakkikalustoomme, ja Hyytiäisen hyökkäyspeliosaamisen ja voitontahdon tietävät varmasti kaikki lajia seuraavat.
Lähde: TPS:n tiedote
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Hyökkääjä Tim Väyrysen illan vastustaja: Bayern München!
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Kiekkoareena: TPS menettää nuoren tehohyökkääjänsä toiseen SM-liigaseuraan
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!