TPS julkisti uuden toimitusjohtajansa – viime tilikaudelta yli miljoonan tappiot

Jääkiekon SM-liigaseura TPS:n uusi toimitusjohtaja on Santtu Jokinen.
TPS tiedotti keskiviikkona HC TPS Turku Oy:n hallituksen nimittäneen 11.6.2018 alkaen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Santtu Jokisen. Jokinen siirtyy uuteen tehtäväänsä Lindström Groupista, jossa hän ehti työskennellä kaikkiaan 18 vuoden ajan eri johtotehtävissä.
– TPS:ssä ovat jo hetken aikaa puhaltaneet uudet tuulet. Ulospäinkin on näkynyt, että tavoitteet ovat korkealla, porukassa on hyvä tekemisen meininki ja rohkeutta kokeilla monenlaisia uusia asioita. TPS:n pääomistajien ja hallituksen kanssa käydyt keskustelut vakuuttivat minut seuran laajemmasta visiosta. Meillä on realistinen mahdollisuus nousta Euroopan kärkiseuraksi, eikä pelkästään kaukalossa vaan myös sen ulkopuolella. On hienoa päästä mukaan näihin talkoisiin osana tätä tiimiä, Jokinen kertoo tiedotteessa.
Samalla HC TPS Turku Oy julkisti taloudelliset tunnuslukunsa huhtikuun lopussa päättyneeltä tilikaudelta 2017–2018. Yhtiön liikevaihto kasvoi noin 6,5 miljoonaan euroon, mutta tulos pysyi tappiollisena. Yhtiön tilikauden tappio oli noin 1,2 miljoonaa euroa.
HC TPS Turku Oy:n hallitus esittää 6.6.2018 pidettävälle yhtiökokoukselle, että HC TPS Turku Oy toteuttaa noin 1,9 miljoonan euron maksullisen osakeannin. Osakeanti suunnataan yhtiön nykyisille omistajille, ja heidän lisäksi antiin osallistuvat ja uusiksi omistajiksi liittyvät Jokinen ja edellinen toimitusjohtaja Mika Eskola.
Lähde: TPS:n tiedote.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti