TPS jätätti PS Kemin ylhäiseen yksinäisyyteen sarjan hännille – ”Saatiin selkeästi peliin uusia elementtejä”

Turun Palloseura taisteli pitkään PS Kemin kanssa siitä, kumpi on Veikkausliigan hännillä. Pitkään joukkueet keräsivät pisteitä tasatahtiin, kunnes nyt syksyn koittaessa TPS onnistui karkaamaan muutamalla voitolla kahdeksan pisteen päähän.
Voittamalla FC Lahden tänään TPS sinetöisi kemiläisten tippumisen Ykköseen. TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen ruotii joukkueen paremman pelivireen syitä seuran verkkosivuilla.
– Elokuun puolesta välistä, kun joukkuetta vähän muutettiin, niin se antoi uutta potkua koko joukkueelle. Kilpailutilanne on uusi ja saatiin selkeästi peliin uusia elementtejä. Kamppailupelaaminen on saatu vielä paremmaksi ja maalintekohommat ovat saaneet uutta puhtia, Laurikainen iloitsee.
TPS on saanut vieraspeleistä tällä kaudella vain kuusi pistettä. Tuota tilastoa joukkue yrittää kaunistella Lahtea vastaan.
– Halutaan näyttää, että voidaan ottaa pisteitä siitäkin pelistä. Vierassaldo on ollut vähän aneeminen. Kyllä me otetaan se voitto vielä jostain muualtakin kuin Turusta, Laurikainen lupaa.
Lähde: TPS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa
- Oscar Piastri vankisti voitolla MM-johtoaan
- McLarenit eturivistä Alankomaiden osakilpailuun
- McLarenit palasivat radoille vahvimmin
- KuPS Konferenssiliigan liigavaiheeseen
- Lisää suomalaisedustusta eurocupeihin
- Valtteri Bottaksen F1-pesti varmistui
- Liverpool puristi tärkeän voiton
- Manchester United jatkaa voitoitta