Toni Söderholm kipparoi HIFK:n alkavaan kauteen

Helsingin IFK:n pelaajat valitsivat tiistaina joukkueen alkavan kauden kapteenit. Kippariksi valittiin HIFK:n verkkosivujen mukaan puolustaja Toni Söderholm, joka toimi joukkueen kapteenina jo kausilla 2003-2005.
36-vuotias Söderholm on pelannut syksyllä 2002 alkaneella Liigaurallaan 438 ottelua IFK:ssa ja tehnyt niissä tehot 59+176=235. Hänet palkittiin keväällä 2011 pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Söderholm on voittanut kerran SM-kultaa (2011) ja kerran SM-pronssia (2004) sekä MM-hopeaa 2007. Söderholm on valittu Liigan vuoden tulokkaaksi 2003, Liigan parhaaksi puolustajaksi 2004.
Varakapteeneina toimivat hyökkääjät Arttu Luttinen ja Juuso Puustinen.
30-vuotias Luttinen on pelannut urallaan yhdeksän kauden aikana 480 ottelua IFK:ssa, joissa hän on tehnyt tehopisteet 95+125=220. Luttinen on toiminut IFK:n varakapteenina kausilla 2009-2010 sekä 2012-2014.
Puustinen, 26, siirtyi IFK:hon viime kaudeksi Pohjois-Amerikasta Milwaukee Admiralsin joukkueesta. Hän oli läpi viime kauden IFK:n parhaimmistoa ja teki 51 ottelussa tehot 23+17=40.
IFK aloittaa kautensa CHL:ssa ja jatkaa siitä kohti SM-liigakautta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin
- Florida voitti Stanley Cupin
- George Russell Montrealin voittaja – Lando Norrisilta kallis virhe
- Florida nousi voiton päähän mestaruudesta
- George Russell aloitti vahvimmin Montrealissa
- Edmonton tasasi finaalisarjan
- Max Verstappenia uhkaa kisarangaistus
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Teemu Selänne jyrähti Leijonien homokohusta – osa somekansasta sekosi: ”Ei Jenkeissä asuvana…”
- Pekka Rinne, pitääkö legenda paikkansa, saitko NHL-varauksen alkulämmittelyn perusteella? – ”Ei se varmaan ihan totta ole”
- Florida nousi voiton päähän mestaruudesta
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin
- Huolestuttavaa? – Patrik Laineella ongelma samassa polvessa, joka hajosi 2014
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Edmonton tasasi finaalisarjan
- Kuningas Jari Litmanen arvioi: ”Messi saattaa pelata viimeisen pelinsä Barcasssa”