Toni Korkeakunnas nappasi voiton – entiset fanit muistivat valmentajaa
![t_korkeakunnastoni2012](https://www.arvokisat.com/app/uploads/2015/09/t_korkeakunnastoni2012.jpg)
Toni Korkeakunnas oli HJK:n valmennusvastuussa tiistain ottelussa FC Lahtea vastaan Toni Koskelan sairastuttua. Korkeakunnas teki aikoinaan vahvaa työtä Lahden päävalmentajana eivätkä FC Lahden kannattajat olleet tätä unohtaneet – Korkeakunnas sai vähemmän mairittelevia huutoja Lahden faneilta, mutta loppujen lopuksi nimenomaan Korkeakunnas sai viimeisen sanan.
FC Lahti meni johtoon Juho Pirttijoen komealla maalilla. HJK tasoitti Bojan Radulovicin puskulla. Tämän jälkeen Perparim Hetemaj vei HJK:n johtoon ensimmäisellä osumallaan paluun jälkeen. Lahden tasoituksen teki kuusi minuuttia ennen loppua Teemu Penninkangas. Maalinteko ei loppunut tähän: FC Lahti teki vielä yhden maalin, mutta epäonnisesti omaan päähän. Hysen Memolla yritti purkaa palloa pois omalta rangaistusalueeltaan, mutta Lahden kannalta epäonnekkaasti – ja Korkeakunnaksen kannalta onnekkaasti – potkusta tuli nätti ja hallittu sijoitus oman maalin alakulmaan.
HJK nappasi siis täyden pistepotin ja jatkaa Veikkausliigan jaetulla kärkipaikalla. Seuraavaksi HJK kohtaa kotimaisen jalkapallon klassikossa Hakan ensi sunnuntaina.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!