Todellinen seuralegenda jättää Atléticon – ”Teemme viimeisestä ottelusta unohtumattoman”

Vähitellen yhä vähemmällä vastuulle Atlético Madridissa jäänyt hyökkääjä Fernando Torres ilmoitti maanantaina jättävänsä jo pikkupoikana edustamansa seuran kuluvan kauden jälkeen.
Torres edusti Atléticoa aina vuoteen 2007 saakka ennen siirtoaan Liverpoolin ja palasi kierroksen jälkeen kotiin kesällä 2016. Hän sai seuralta ilmoituksen saavansa jatkaa niin pitkään kuin itse haluaa, mutta nyt Torres on päätynyt hakemaan vielä lisää vastuuta toisaalta.
Ero tapahtuu kuitenkin täydessä yhteisymmärryksessä ja Torres vakuutti vielä palaavansa ”omaan” seuraansa jossain roolissa myöhemmin.
– Fernando on seuramme legenda. Olemme aina sanoneet, että hän saa tehdä päätöksensä tulevaisuudesta, sillä tämä on hänen seuransa, Atléticon puheenjohtaja Enrique Cerezo sanoi Marcan mukaan.
– Jos hän haluaa jatkaa uraansa ensi kaudella muualla, voimme vain kiittää häntä kaikesta minkä hän on antanut – ja se on paljon – ja kertoa, että Atlético Madridin ovet ovat hänelle aina avoinna sen jälkeen kun päättää uransa.
Atlético kohtaa kauden päätösottelussa kotonaan Wanda Metropolitanolla Eibarin ja tunteet ovat varmasti pinnassa.
– Fernando Torres ansaitsee parhaat jäähyväiset Atlético Madridin pelaajana ja sen takia olen varma fanien yhtymisestä tähän erityisenä päivänä. Teemme jo nyt töitä tehdäksemme päivästä unohtumattoman Atlético-perheelle ja erityisesti Fernandolle, Cerezo sanoi.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sebastian Ahon sihti kohdillaan – Dallasin suomalaiset syöttöpuuhissa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Jällivaarassa
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa