Tässä pelissä olisi voitu tehdä historiaa
Norjan toiseksi ylin jalkapallosarja alkoi heinäkuun alussa. Toisen kierroksen ottelua odotettiin suomalaisittain suurella mielenkiinnolla vuoden alkupuolella, sillä jo toisessa pelissä olisi ollut mahdollisuus tehdä suomalaista jalkapallohistoriaa. Vastakkain olivat nimittäin Kongsvinger ja Tromsö – silloin kumpikin oli vielä suomalaisvalmennuksessa.
Tilanne muuttui, kun Tromsön ja Simo Valakarin tiet erosivat. Mika Lehkosuo on sen sijaan aloittanut kautensa Kongsvingerin peräsimessä voitolla ja tappiolla.
Avauskierroksella Lehkosuon Kongsvinger voitti vieraskentällä HamKamin 3-2. Toisella kierroksella Tromsö kuittasi 2-0 voiton Kongsvingerin kotiareenalta.
Suomalaisväriä povattiin olevan myös kentällä kyseisessä ottelussa. Loppujen lopuksi vain yksi suomalainen pelasi, mutta hänkin 30 minuuttia. Kongsvingerin maalivahti Saku-Pekka Sahlgren jouduttiin vaihtamaan kentältä puolen tunnin jälkeen. Avausottelun hän pelasi kokonaan. Kongsvingerin toinen suomalaispelaaja, kokenut Ville Jalasto, istui penkillä molemmat ottelut.
Tromsön suomalaisyhdyskunta levisi lopulta. Onni Valakari siirtyi jo aikaa sitten Pafosin riveihin Kyprokselle, Simo Valakarin valmennussuhde päättyi, Robert Taylor vaihtoi viime kauden jälkeen seuraa Branniin ja lopulta Juha Pirinen siirtyi viime viikolla Slovakiaan.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!