Tappara voitti kuudesta koronataukoa edeltäneestä pelistään viisi. Sitä edelsi viiden ottelun huono jakso, joka toi vain kaksi pistettä.

Joukkueen parhaisiin puolustajiin kuuluva Valtteri Kemiläinen vertasi ajanjaksoja toisiinsa tuoreessa Liiga-podcastin haastattelussa.

– Kyllä meidän puolustuspelimme parani selkeästi. Ei tullut sellaisia ”ohhoh-tilanteita” omissa. Kaveri pääsi tekemään ilmaisiakin maaleja välillä. Kun raavimme ensimmäisen voiton värikkäiden vaiheiden jälkeen Vaasassa, se toi itseluottamusta. Olemme koittaneet saada henkeä porukkaan. Välillä tuntui, että lannistuimme, kun kaveri teki ensimmäisen maalin. Nyt olemme päässeet siitä yli. Ei ole väliä, mitä tulostaulu näyttää kahden erän jälkeen. Pystymme pelaamaan koko ajan ja luottamaan siihen omaan juttuun, ja että se tuo tuloksen, sanoo Kemiläinen Suplassa.

Tappara on tunnettu jo vuosien ajan siitä, että Kemiläisen kuvaamia tilanteita ei omissa ole juurikaan tullut, eli hieman oudohkoon asiaan on joukkueessa jouduttu puuttumaan.

– Ei se tietysti isossa kuvassa ole sitä, mitä on vuosikaudet Tapparan vahvuus. Aina on uusi joukkue ja uusi tarina rakentuu. Perinteet ovat olemassa ja muutamia pelaajia on vanhastakin pakistosta. Tietoa pitää pystyä tuomaan, miten tilanteita pelataan ja että niitä ”ohhoh-tilanteita ei tule ja saadaan puolustuspeli tasolle, jolla se on ollut monta vuotta, Kemiläinen sanoo.

Kemiläinen kertoo mm. tuoreesta jatkosopimuksestaan ja roolistaan Tapparassa Suplan Liiga-podcastissa.