Tappara puolustaa Suomen kiekkokunniaa CHL:ssä tiistaina

Champions Hockey Leaguen neljännesvälierien toiset osaottelut pelataan tiistaina lukuun ottamatta yhtä ottelua, Red Bull München-Yunost Minskiä, joka tahkotaan vasta keskiviikkona.
Ainoana suomalaisjoukkueena mukana tässä vaiheessa kilpailua oleva Tappara tavoittelee pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon tiistaina Sveitsissä, jossa se kohtaa EV Zugin. Viime viikolla Hakametsässä pelattu ottelu päättyi joukkueiden välillä 3-3-lukemiin.
Avauskohtaamisessa Tappara oli reilun kuuden minuutin jälkeen 0-2-tappiolla, mutta esitti sen jälkeen hienon nousun ja nousi 3-2-johtoon. Kun Zug onnistui vielä päätöserässä kerran maalinteossa, lukemat tasattiin.
Kirvesrintojen päävalmentaja Jukka Rautakorpi ei ota paineita edessä olevasta vierasmatkasta.
– Kun näitä pudotuspelejä pelataan, niin se on ihan sama missä. Kotipeli ei oikein tule esille, ei se ole iso juttu. Kysymys on siitä, että nyt lähdemme taas pelaamaan seuraavaa erää. Emme ole taka- tai etumatkalla vaan tasapelissä, Rautakorpi sanoi.
– Lähdemme nimenomaan taas hakemaan pelillisiä asioita, että pystymme heti olemaan valmiimpia ja menemme tavallaan rohkeasti ja positiivisen kautta siihen seuraavaan peliin. Ei siinä sen enempää.
EV Zugin ja Tapparan välinen neljännesvälierien toinen osaottelu alkaa tiistaina klo 20.45. Otteluparin voittaja kohtaa puolivälierissä voittajan parista Adler Mannheim–Moutfield HK.
CHL:n pudotuspelit ratkotaan kahden pelatun ottelun yhteismaalien turvin. Vierasmaalisääntöä ei käytetä. Yhteismaalien ollessa tasan ratkaisua hetaan jatkoajalla, joka pelataan kolmella kolmea vastaan. Jos peli ei ratkea 10 minuutin aikana, voittaja selvitetään voittomaalikisassa.
C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut ja kiinnostavimmat ottelut pudotuspeleistä sisältäen välierät ja finaalin suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
Lähde: CHL:n tiedote.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu