Champions Hockey Leaguen peruuntuneille Tapparan ja Red Bull Münchenin välisille välierille on löytynyt ratkaisu. Myös CHL:n finaalin pelipaikka on päätetty.

Tapparan ja Red Bull Münchenin alun perin 4.1.2022 ja 11.1.2022 pelattavaksi suunnitellut välierät jouduttiin perumaan saksalaisjoukkueessa ilmenneiden koronatapausten vuoksi. Nyt CHL:n Covid-19 -komitea on päässyt ratkaisuun, että välierä pelataan yksiosaisena otteluna. Ottelu pelataan Tampereen Nokia Arenalla tiistaina 25.1. Ottelun alkamisaika täsmentyy myöhemmin.

Rögle isännöi CHL-finaalia Ängelholmissa

Toisessa välieräparissa Rögle kaatoi hallitsevan mestari Frölundan yhteismaalein 8-4. CHL on samalla päättänyt, että CHL:n finaali pelataan Röglen kotikentällä Ängelholmissa. Rögle on kerännyt parhaan pistesaaliin sekä lohkovaihe että pudotuspelit huomioon ottaen. Lisäksi finaalipaikan valinnassa otettiin huomioon muun muassa otteluareenan kapasiteetti, odotettu yleisömäärä, hallin tekniset olosuhteet sekä isäntämaan koronarajoitukset.

Liigarankingia tarkastettu

CHL:n hallitus on myös päättänyt, että se tarkastaa CHL:n liigarankingia. Muun muassa peruutetut pudotuspeliottelut, Covid-19:n aiheuttamat muutokset joukkueiden kokoonpanoissa koronaprotokollien takia sekä olympialaisten karsintaturnaukset vaikuttivat niin paljon liigarankingin tiukkaan tilanteeseen, että kautta 2021/22 ei lasketa mukaan rankingiin. Näin ollen kauden 2019/20 tilanne otetaan huomioon jaettaessa paikkoja kaudelle 2022/23.

Lähde: CHL:n tiedote