Tappara varmisti lohkovoiton Ruotsissa, kun Djurgården kaatui lukemin 3-5.

– Kova oli peli. Vastustaja pisti meidät tiukoille, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi myönsi.

Avauserässä nähtiin vain yksi maali, kun isäntien Niclas Bergfors osui hieman ennen viiden minuutin täyttymistä.

Tappara kuittasi tuon osuman toisen erän alussa Kristian Kuuselan hienon soolon päätteeksi. Vain muutama minuutti tästä asialla oli Joona Luoto Otto Rauhalan maukkaasta passista.

Aiemmin lähinnä syöttelijänä kunnostautunut Jarkko Malinen pääsi maalin makuun saatuaan kiekon avopaikkaan Djurgårdenin puolustajalta ajassa 33:22. Tapparan harmiksi Djurgården pääsi vielä Henrik Erikssonin maalilla peliin mukaan, kun toista erää oli jäljellä ainoastaan yksi sekunti.

– Toinen erä oli pelillisesti meiltä yksi kauden parhaista, Rautakorpi kiitteli.

Djurgården sai kavennuksestaan uskoa ja Bergfors tasoitti puntit ennen kolmannen erän puolta väliä. Tappara ei tästä lannistunut vaan Kuusela ratkaisi pelin illan toisella maalillaan. Loppunumerot viimeisteli tyhjiin Malinen.

– Ottelu antoi paljon uskoa tulevaan. Sitoutuminen oli hienoa, joten tämän päälle on hyvä rakentaa, Rautakorpi sanoi.

Tappara ja Djurgården kohtaavat uudemman kerran ensi viikolla Tampereella.