Tämä oli suurin tekijä HIFK:n viime mestaruudessa: ”Hän ei tullut IFK:hon minkään muun asian takia!”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n viimeisin Suomen mestaruus tuli keväällä 2011. 120 tarina IFK:sta -sarjassa muistellaan sitä kevättä ja sitä, että Ville Peltonen oli ehdottomasti suurin tekijä mestaruuden voittamisessa.
– Saimme joukkueeseen kapteenin, jota kaikki arvostivat ja katsoivat ylöspäin. Meillä oli jo hyviä johtajia valmiina, ja Ville tulo kruunasi johtajuuden, jota meillä jo oli kopissa, sanoo Juha-Pekka Haataja.
Peltosella oli oma tyylinsä pitää joukkue hereillä koko kauden.
– Hän nousi ylös joka maanantaiaamuna kopissa ja kysyi satunnaiselta pelaajalta, miksi IFK voittaa tänä vuonna Suomen mestaruuden. Siihen piti olla vastaus valmiina, Haataja kertoo.
Peltonen oli aloittanut tämän tavan jo kauden ensimmäisten jäätreenien jälkeen.
– Hänestä huokui, että hän ei ollut tullut pelaamaan IFK:hon minkään muun takia kuin että voitetaan Suomen mestaruus, muistelee tuolloin hurjan kevään pelannut Lennart Petrell.
Koko tarina HIFK:n sivuilla.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Kuvalinkki: HIFK-legenda myy kolmikerroksista luksusasuntoaan lähes kahdella miljoonalla eurolla
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”