Takavuosien huippuseura tekee paluuta – BK-46 käsipallon Suomen Cupin voittoon
Kuva: Juha Tamminen
BK-46 ja Dicken järjestivät sunnuntaina käsipallon miesten Suomen Cupin finaalissa tapahtuman arvolle sopivan tiukan kamppailun, jonka BK-46 käänsi lopussa edukseen lähes 1000 katsojan edessä kotonaan Karjaan Urheiluhallissa.
Finaaliottelun alussa pääosaa esitti Dickenin tiivis puolustus ja tämän myötä lauttasaarelaiset repivät itsensä jo neljän maalin karkumatkalle. BK-46 sai kuitenkin vähitellen raavittua etumatkan umpeen ja tauolle lähdettiin Dickenin niukassa yhden maalin johtoasemassa.
Toinen jakso eteni myös hienoisesti Dickenin merkeissä, mutta kolmea maalia suuremmaksi ero ei missään vaiheessa revennyt ja BK sinnitteli tiukasti tuntumassa. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin kutkuttavasta tilanteesta 18-19. BK nousi rinnalle ja viimeisen viisiminuuttisen alkaessa ensi kertaa johtoon sitten finaalin avausminuutin. Karjaalaisten johto myös piti loppuun saakka ja näin BK juhli cup-mestarina. Cupin mestaruus oli BK-46:lle kaikkiaan kahdestoista.
Ottelun parhaana pelaajana palkittiin BK-46:n Robin Sjöman.
Miesten Suomen Cupin finaali:
BK-46 – Dicken 24-22 (10-11)
Finaalin tilastot miesten SM-liigan verkkosivuilla:
https://msm.finnhandball.net/ajankohtaista/bk-46-vei-miesten-suomen-cupin-tiukan-taiston-jalkeen/
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen