Takaisin kohti huippua? – Portman Roadista muodostumassa jälleen painajainen vastustajille

Takavuosikymmeninä Englannin kärkiseuroihin pitkään lukeutunut Ipswich Town tarpoo pitkän Championship-rupeaman jälkeen nykyään League Onessa, mutta valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä.
Ipswich ei ole taloudellisesti läheskään niin pahassa tilanteessa kuin monet Englannin alasarjojen seurat ja ennen koronan iskemistä joukkueen otteluita kotona Portman Roadilla seurasi säännöllisesti jopa yli 20 000 katsojaa.
Nimenomaan kotikenttä oli jo vuosikymmeniä sitten Ipswichin suuri voimavara ja tämä näyttää nyt nousevan vastaavaan arvoon. Kärkipaikkaa League Onessa jakava ”Tractor Boys” on kuluvalla kaudella pelannut viisi kotiottelua – tuloksena viisi voittoa ja nolla päästettyjen maalien sarakkeessa.
Lauantain 1-0-voitossa Crewe Alexandrasta tarvittiin kuitenkin tshekkimaalivahti Tomas Holylta maagisia pelastuksia maalin puhtaana pysymiseksi.
– Olen ollut otteluissa, joissa olisimme ansainneet voiton, mutta emme saaneet mitään. Ja olen nähnyt otteluita, joissa emme ole ansainneet voittoa, mutta olemme saaneet kaikki kolme pistettä – se on jalkapalloa, Ipswichin manageri Paul Lambert kuittasi seuran verkkosivuilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä
- Suomalaisjoukkueiden ensimmäiset vastustajat eurokentillä selvillä
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin