Tainio kohdannut KuPSin kohuhankinnan: ”Ei säväyttänyt mitenkään erikoisesti”

Teemu Tainio kohtasi Kuopion Palloseurassa alkavalla kaudella pelaavan Freddy Adun muutama vuosi sitten.
Hyökkäyspään pelaaja Adu, 25, siirtyi täksi kaudeksi KuPSiin hiukan yllättäen. Vielä noin vuosikymmen sitten Adusta olivat kiinnostuneita lähes kaikki maailman suurseurat, niin paljon potentiaalia ghanalaissyntyisessä amerikkalaisessa oli.
Pelaajauransa viime kaudella lopettanut suomalaislegenda Teemu Tainio kohtasi Adun muutama vuosi takaperin. Tainio pelasi kaudet 2011-12 USA:n pääsarjajoukkue New York Red Bullsissa, kun taas Adu pelasi samanaikaisesti saman sarjan Philadelphia Unionissa.
Ainakaan silloin Adu ei onnistunut tekemään vaikutusta paljon urallaan nähneeseen ja kokeneeseen Tainioon.
– Ihan taitava kaveri, ei siinä mitään. Ei se mitenkään erityisesti minua säväyttänyt. Me pidimme palloa ja hän juoksi pallon välissä, ei siinä paljon ihmeitä tehdäkään, Tainio kertoi naurahtaen ISTV:n Pallokerho-ohjelmassa.
Tainio tietää Adun joutuneen viime vuosien aikana kovaan myllytykseen mediassa. Hän toivoo, että entinen lapsitähti saisi alkavalla kaudella maineestaan huolimatta rauhan keskittyä vain ja ainoastaan jalkapalloon.
– Tällä kaverilla on ollut koko elämänsä oikeastaan se mediamylläkkä päällä. Se voi tehdä hänelle ihan hyvääkin, että se (tilanne) vähän rauhoitetaan välillä ja annetaan vain pelata futista, Tainio sanoi.
Adua ei nähdä tositoimissa vielä Veikkausliigan avauskierroksella, sillä KuPSin avausottelu Ilvestä vastaan Tampereella peruuntui Tammelan nurmikentän ollessa pelikelvoton.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan