Suuri tölkkimetsästys Norjassa – alppitähteä uhkaa sulkeminen kisoista

Norjan yksi suurista olympiatoivoista, Super-G:n olympiakultaa neljän vuoden takaa puolustava alppihiihtäjä Aksel Lund Svindal on joutunut omituisen kohun keskellä olympialaisten alla ja pahimmassa tapauksessa miestä ei päästetä mäkeen lainkaan kisoissa.
Kyse on periaatteessa jo aikaa sitten päättyneestä mainoskampanjasta. Energiajuomajätti Red Bull lanseerasi vuosi sitten Norjassa kampanjan, jossa Svindalin kuva oli painettu juomatölkkien kylkeen ja tämä sotii nyt olympialaisten mainossääntöjä vastaan. Urheilijat eivät saa kisojen aikana esiintyä mainoksissa.
Kampanjassa ei sinänsä ole mitään kiellettyä ja kun siitä on jo aikaa, ei tämän hetken tilannetta ole Red Bullillakaan osattu ennakoida. Kampanjan aikaisia tölkkejä on kuitenkin vielä jonkin verran myynnissä ja tämä aiheuttaa nyt ongelmatilanteen.
Red Bull on lähtenyt nyt aktiivisesti metsästämään vielä kauppojen hyllyillä olevia tölkkejä ja lähestynyt kaikkia jälleenmyyjiä sähköpostitse.
– Tämä otetaan tosissaan kaupoissa. Olemme myös soitelleet ympäriinsä ja tehneet pistokokeita, Red Bullin Norjan tiedotuspäällikkö Kristian Kjelman kertoi Nettavisenille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa