Suunnistuksen Kangasala-Jukolaan käsittämätön määrä ilmoittautuneita

Suunnistuksen kesän suurviestin Kangasala-Jukolan ilmoittautuminen päättyi 29.5. ja samalla kirjattiin uusi Jukolan viestin osanottajaennätys: 20 592 suunnistajaa.
Vuoden takaisessa Lahti-Hollola Jukolassa saavutettu aiempi osallistujaennätys rikkoutui jo toukokuun alussa, jolloin saavutettiin myös 20 000 suunnistajan rajapyykki ensimmäistä kertaa Jukolan viestin historiassa.
Venlojen viestiin ilmoittautui yhteensä 1 718 joukkuetta, mikä on lähes sata joukkuetta enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös Jukola-seitsikoita ilmoittautui mukaan ennätysmäärä, kaikkiaan 1 960 joukkuetta, mikä rikkoo Lahti-Hollolan aiemman ennätyksen 65 joukkueella.
Kangasala-Jukolan pääsihteeri Antti Rantala on osallistujamäärään varsin tyytyväinen.
– Ennätysten rikkoutuminen kertoo suunnistuksen suosiosta ja erityisesti kuntosuunnistajien määrän tasaisesta kasvusta. Myös koko talkooporukalle tämä on hieno palkinto vuosien työstä ja antaa voimia viimeisten viikkojen loppurutistukseen.
Kangasala-Jukolaan on ilmoittautunut joukkueita kaikkiaan 23 eri maasta. Seuratasolla eniten joukkueita on Jukolan viestiin ilmoittautunut Helsingin Suunnistajista; yhteensä 17 seitsikkoa. Venlojen viestissä Tampereen Pyrintö on saanut kasaan peräti 30 nelikkoa.
Lähde: Jukolan verkkosivut
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”