Susijengin runkopelaaja Yle Urheilulle: ”Kaikkia pelaajia emme varmaan saa takaisin”
Saksan koripalloliiga esitti lauantaina maan viranomaisille suunnitelman siitä, miten sarja pelaisi koronaviruspandemian keskeyttämän kauden loppuun.
Yle Urheilu kertoo verkkosivuillaan, että suunnitelman mukaan kesäkuussa kymmenen pääsarjajoukkuetta siirtyisi kolmeksi viikoksi Müncheniin pelaamaan alkusarjan ja loppupelit tyhjille katsomoille.
Yle Urheilu haastatteli aiheesta Susijengin runkopelaajaa Petteri Koposta.
Bayern Münchenissa pelaava Koponen muistuttaa, että monen Bundesliiga-joukkueen pelaajat ovat lähteneet kotimaihinsa.
– Kaikkia pelaajia emme varmaan saa takaisin. Yhdysvaltalaispelaajamme lähtivät kotimaahansa silloin, kun Yhdysvallat suositti kansalaisiaan palaamaan kotimaahansa. En tiedä, pääsevätkö he tänne takaisin, ja monella joukkueella on varmasti sama tilanne, Koponen kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.
Koponen huomauttaa, että koko Bayern Münchenin joukkueelle on tehty koronavirustestit. Hänen mukaansa kaikkien testitulokset olivat negatiivisia, ja pelaajat pääsivät harjoittelemaan kolmen ryhmissä.
Lähde: Yle Urheilu
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset