Susijengin seitsemän ottelun pituinen karsinta- ja arvokisavoittojen putki katkesi perjantaina Prahan EM-kisa-avauksessa, kun Israel hyvitti viikon takaisen MM-karsintatappionsa 89–87 (40–40, 77–77) -jatkoaikavoitolla. Susijengillä oli voiton avaimet tassussaan varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla, mutta jatkoajalla Israelin rutiini kesti.

Aivan kuten Tampereella viikko sitten pelatussa MM-karsintaottelussa, nähtiin ottelussa Susijengin vahva alku (18–31-johtotilanne), Israelin vielä voimakkaampi korjausliike (55–48-tappioasema) ja Susijengin väkevä kampeaminen kuskin paikalle.

Yli 5000-päinen suomalaisyleisö Prahan 02 Arenalla tuuletti sydämensä kyllyydestä, kun ensimmäisiä EM-kisojaan pelaavat Edon Maxhuni (11/6/3 syöttöä) ja Alexander Madsen (13/2/3 riistoa) johdattivat kovilla henkilökohtaisilla suorituksillaan Susijengin 64–70-johtoasemaan ja Israelin aikalisälle päätösneljänneksen puolessavälissä.

Susijengi näytti taivuttavan ottelun nimiinsä varsinaisen peliajan viimeisen minuutin alussa, kun kenttää jälleen kerran läsnäolollaan hallinnut Lauri Markkanen (33/12/2 blokkia) steppaili lay upillaan taululle 76–79-suomalaisjohdon. Markkasen NBA-virkaveli, viikon takaisesta ottelusta selkeästi tasoaan nostanut Deni Avdija (23/15/3 syöttöä/2 blokkia) kuittasi kuitenkin omalla kolmosellaan pedaten pelin jatkoajalle.

Ylimääräisellä viisiminuuttisella terävämpi ja paremmin pelisuunnitelmaa toteuttanut Israel vei kuitenkin pidemmän korren.

– Me ollaan pystytty tänä vuonna kääntämään monta tasaista ottelua voitoksemme, mutta lajin luonteeseen kuuluu, että joskus hävitään, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi kommentoi kisa-avausta.

– Sanoin kopissa pelaajille, että tämä on hieno turnaus, paikalla on monta tuhatta suomalaisfania ja että lohkossa on potentiaalisesti paljon ristiin pelaamista. Nyt otetaan oppi tästä ottelusta ja jatketaan Puolaa vastaan huomenna.

Israel rokotti omilla aseillaan

Kun kaksi merkittävää ottelua pelataan viikon sisään, koripallon strateginen ja taktinen puoli nousevat arvoon arvaamattomaan.

Viikko sitten Tampereella tuhojaan tehneet Yam Madar (0/0) ja Roman Sorkin (0/0) jäivät Prahassa statistin rooleihin, mutta Tampereella täysin pimentoon jääneet Avdija ja Tamir Blatt (8/2/10 syöttöä) kasvoivat saumattomiksi osiksi Israelin joukkuehyökkäystä.

Samoin Israelin maailmanluokan hyökkäyslevypallopelaaminen ja isojen pelaajien takaovipelit olivat toki Susijengin tiedossa, mutta Israel toteutti vahvuuksiaan pykälää viikon takaista paremmin. Joukkue noukki 19 hyökkäyspään levypalloa ja päättämällä erityisesti Nimrod Levin (10/5/4 riistoa) ja Tomer Ginatin (13/5/4 syöttöä/3 riistoa) ranteista tukun lähietäisyyksien heittoja naruihin.

Israelille on annettava tunnustus kyvystään reagoida pelin sisällä. Käsittämättömässä pelivireessä olleen ja painovoimaa uhmaavia donkkeja viimeistelleen Lauri Markkasen johtama susihyökkäys oli napsaista Israelin selkärangan poikki jo avausneljänneksellä. Israel pakotti kuitenkin toisen jakson puolestavälistä alkaen Markkasen pois paraatipaikoiltaan, jonka jälkeen susihyökkäys puuroutui pitkäksi aikaa.

– Tätä ovat EM-kisat. Pari stoppia, pari levypalloa, pari heittoa sinne tai tänne, ja parin pisteen voitto muuttuu parin pisteen tappioksi, harmitteli Alexander Madsen.

– Israel toteutti pelisuunnitelmaansa meitä paremmin. Tiesimme, että Israel tulee kovaa hyökkäyslevypalloihin, mutta silti he saivat niitä 19. Teimme paljon virheitä puolustuspäässä ja hyökkäyksemme oli pitkään kankeaa. He ansaitsivat avausvoittonsa ja me valmistaudumme nyt seuraavaan otteluun.

Tulokkaat saivat susikasteensa

Peräti kahdeksan Susijengin pelaajaa sai perjantaina EM-kisakasteensa.

Arvokisauntuvikoista Madsen piti Susijengiä pystyssä kolmannen jakson vaikeilla hetkillä ja muodosti maailmanluokan pelotteen puolustuskorin alle. Edon Maxhuni puolestaan vertyi ottelun edetessä ja lietsoi päätösjaksolla suomalaisyleisöä hurmioon kalastamalla muun muassa Israelille kaksi perättäistä hyökkääjän virhettä.

Vanhoista herroista parrasvaloihin asteli Petteri Koponen (7/4/3 syöttöä), joka oli olemukseltaan kuin viileää teräsjäätä ja osoitti, että kahdeksantoista vuoden pääsarjamailienkin jälkeen tankissa on yhä bensiiniä.

Debytanteista EM-kisapistetilinsä saivat Israelia vastaan auki myös Elias Valtonen (5/1), Mikael Jantunen (4/7/3 syöttöä), Henri Kantonen (3/4/4 syöttöä) ja Topias Palmi (3/1).

Susijengin kisat jatkuvat lauantaina 3.9. klo 15.00 ottelulla Puolaa vastaan. Elisa Viihde Viaplay ja V Sport esittävät ottelun suorana lähetyksenä.

Israel – Susijengi 89–87 (16–27, 40–40, 61–58, 77–77), miesten maaottelu (EM-kisat, alkusarjaa), Praha (Tshekki) 2.9.2022

Susijengi: Lauri Markkanen 33/12/2 blokkia, Alexander Madsen 13/2/3 riistoa, Edon Maxhuni 11/6/3 syöttöä, Petteri Koponen 7/4/3 syöttöä, Sasu Salin 6/2, Elias Valtonen 5/1, Mikael Jantunen 4/7/3 syöttöä, Henri Kantonen 3/4/4 syöttöä, Topias Palmi 3/1, Shawn Huff 2/3, Miro Little 0/1, Ilari Seppälä.

Israel: Deni Avdija 23/15/3 syöttöä/2 blokkia, Tomer Ginat 13/5/4 syöttöä/3 riistoa, Nimrod Levi 10/5/4 riistoa, Guy Pnini 10/0, Jake Cohen 9/5, Tamir Blatt 8/2/10 syöttöä, Rafael Menco 8/4, Gal Mekel 6/5/4 syöttöä, Yovel Zoosman 2/1, Roman Sorkin 0/0, Yam Madar 0/0, Idan Zalmanson.

Lähde: Koripalloliiton tiedote