Suomessa kesällä jalkapallon PM-kisat näillä paikkakunnilla

Elokuun alussa Suomessa järjestetään alle 17-vuotiaiden (1.1.2000) poikien avoin Pohjoismaiden mestaruusturnaus.
Perinteisesti turnaukseen osallistuvat Suomen lisäksi muut Pohjoismaat Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Färsaaret.
Suomen Palloliitto kutsui myös Kyproksen ja Montenegron mukaan vuoden 2016 turnaukseen. Osallistuvat maat on jaettu kahteen neljän maan alkulohkoon, ja lohkovaiheen jälkeen turnauksen päätöspäivänä pelataan sijoitusottelut.
Avoimen PM-turnauksen ottelut pelataan 3.-9.8. välisenä aikana Etelä-Suomessa. Turnausjärjestelyihin mukaan ovat lähteneet innokkaat seurat ja paikkakunnat.
– On hienoa, että näin moni seura haluaa olla mukana toteuttamassa tämän vuoden PM-turnauksen kanssamme, iloitsee turnausjohtaja Jeannette Good Palloliiton verkkosivuilla.
– Tapahtuma tuo seuroille loistavan tilaisuuden mainostaa myös omaa toimintaa ja sen lisäksi jokaisella on ansaintamahdollisuus, joka on suoraan linkitetty yleisörekrytointiin.
Otteluohjelma:
Lohko A: Suomi, Norja, Tanska, Montenegro
Lohko B: Ruotsi, Färsaaret, Kypros, Islanti
Keskiviikko, 3.8.2016
Urheilukeskus, Tuusula (järjestelyssä mukana TuPS)
klo 15.30 Tanska – Montenegro
klo 18.30 Suomi – Norja
Helsinki (pelipaikka ja järjestävä seura vahvistetaan myöhemmin)
klo 16.00 Ruotsi – Färsaaret
klo 19.00 Kypros – Islanti
Perjantai, 5.8.2016
Urheilupuisto, Hyvinkää (järjestelyissä mukana HyPS)
klo 14.00 Norja – Tanska
klo 18.30 Suomi – Montenegro
Helsinki (pelipaikka ja järjestävä seura vahvistetaan myöhemmin)
klo 16.00 Ruotsi – Kypros
klo 19.00 Färsaaret – Islanti
Sunnuntai, 7.8.2016
Urheilukenttä, Karjaa (järjestelyissä mukana BK-46)
klo 15.30 Norja – Montenegro
klo 18.30 Tanska – Suomi
Harjun Urheilukenttä, Lohja (järjestelyissä mukana LoPa)
klo 15.30 Islanti – Ruotsi
klo 18.30 Färsaaret – Kypros
Tiistai, 9.8.2016
Helsinki (pelipaikka ja järjestävä seura vahvistetaan myöhemmin)
klo 13.00 sijoitusottelu 7.-8.
klo 13.00 sijoitusottelu 5.-6.
Harjun Urheilukenttä, Lohja (järjestelyissä mukana LoPa)
klo 15.00 sijoitusottelu 3.-4.
Heteniityn kenttä, Vuosaari, Helsinki (järjestelyissä mukana FC Viikingit)
klo 19.00 Finaali
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa