Suomen mestaruuksien ennätysmies: ”Se oli ylpeyden aihe”

Himoittu Kanada-malja vietti tällä viikolla 70-vuotissyntymäpäiviään. Pokaalia on juhlittu pitkin viikkoa Liigan kanavissa ja Suplan Liiga-podcast -sarjassa. Jokaisena arkipäivänä oli haastattelussa eri aikakausien Suomen mestareita. Perjantaina ennätysmies, kahdeksan mestaruuden Ilkka Mikkola, oli vuorossa. Mieleen olivat erityisesti jääneet mieleen ensimmäinen mestaruus TPS-paidassa ja ensimmäinen mestaruus Kärpissä, miehen kotikaupungissa.
– Se oli sellainen ylpeyden aihe, johon ei ollut ennen päässyt käsiksi. Mestaruuksia oli tullut ja henkilökohtaisella tasolla menestystä, joka tuntui hyvältä. Kun sai omassa kotikaupungissa ja Raksilan kaukalossa voittaa mestaruuden, se oli jotain ennenkuulumatonta, Mikkola muisteli podcastissa.
– Siellä oli niin paljon tuttuja ja sukulaisia, jotka olivat aina olleet henkeen ja vereen katsomossa ja seuranneet Kärppiä. Oli mahtava tunne kaikkien meidän fanien ja seuraajien puolesta.
Ensimmäinen mestaruus oli Mikkolan sanoin ”unelmien täyttymys”.
– Sehän oli unelmien täyttymys. TPS oli suurseura, ja jo pääsy sinne ja SM-Liigaan oli unelmien täyttymys. Siihen, että kausi loppujen lopuksi päättyi mestaruusjuhliin, vaadittiin silläkin joukkueella monta harjoitusta ja myös monta onnistumista ja vastoinkäymisiä. Mahtava vuosi.
Kanada-malja täytti perjantaina 70-vuotta. Podcast-sarjassa pokaalin vaiheita oli muistelemassa Heikki Riihiranta, Reijo Mikkolainen, Valtteri Immonen, Kimmo Rintanen ja Ilkka Mikkola – eli yhteensä 27 Suomen mestaruutta!
Lähde: Supla Liiga-podcast
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan