Suomen Cup palaa koripalloon – mukana äärimmäisen mielenkiintoinen uudistus: huonomman sarjatason joukkue saa 10 kolmen pisteen heittoa

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon alkavalla kaudella 2018-19. Suomen Cupin palauttaminen kilpailumuodoksi lähti liikkeelle miesten I-divisioona A:n seurojen toiveesta lisätä pelien lukumäärää.
Suomen Cup esiteltiin miesten I divisioonan ja naisten Korisliigan seurakokouksissa syyskuun alussa. Naisten Korisliigan seurakokous kannatti esitystä, mutta otettavaksi käyttöön vasta pelikaudelle 2019-20. Miesten I divisioonan seurakokous puolestaan kannatti esitystä Suomen Cupin ottamisesta kilpailumuodoksi jo alkavalle kaudelle.
Edellisen kerran täysi Suomen Cup on pelattu 2011. Seuraavana vuonna Korisliigan joukkueet pelasivat Liiga Cupin, ja Suomen Cupiin osallistumisoikeus oli alempien sarjatasojen joukkueilla.
Alkavalla kaudella 2018-19 osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista. Kilpailu on avoin joukkueille, jotka osallistuvat Koripalloliiton sarjatoimintaan kuluvalla pelikaudella.
Kahden eri sarjatason joukkueen kohdatessa huonomman sarjatason joukkue saa hyväkseen 10 kolmen pisteen heittoa. Aloitusviisikosta kukin heittää kahdesti yhden kolmen pisteen heiton. Onnistuneet kolmen pisteen korit lasketaan heittäneen joukkueen sekä pelaajan henkilökohtaisiin pisteisiin. Ottelu voi alkaa siis esimerkiksi lukemista 30-0.
– Suomen Cupiin kuuluvat tarinat ja yllätykset. Tasoitusheittojen kautta tulee varmasti koettua mielenkiintoisia kamppailuja. Vapaaehtoisella osallistumisella haluamme kannustaa mahdollisimman montaa joukkuetta tuomaan Cupiin oman tarinansa. Arvontojen kautta jo avauskierroksella voidaan nähdä erittäin mielenkiintoisia kohtaamisia, Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm odottaa.
Pelko pelkistä vierasotteluista minimoitu
Suomen Cupissa otteluparit arvotaan, ja kotiottelun saa aina se jolla on vastustajaa vähemmän kotiotteluita pelattuna kilpailun siinä vaiheessa. Jos molemmilla joukkueilla on yhtä monta kotiottelua pelattuna, arvotaan myös kotijoukkue. Välierissä ja finaalissa kotijoukkue arvotaan riippumatta pelattujen kotiotteluiden lukumäärästä.
Otteluissa noudatetaan miesten I divisioona A:n sarjamääräyksiä. Näihin kuuluvat esimerkiksi ottelujärjestelyihin liittyvät seikat sekä pelaajien edustuskelpoisuutta koskeva home grown -sääntö.
Finaalin yhteistalouden tuotto jaetaan finaalin voittajan ja häviäjän kesken.
– Kilpailumuodossa kaksi kolmasosaa joukkueista saa varmuudella kotiottelun ja pelaa Cupissa vähintään kaksi ottelua. Käytännössä tuo osuus tullee olemaan vielä isompi, joten pelko huonosta arpaonnesta pelkistä vierasotteluista ja niiden kustannuksista on pyritty minimoimaan.
Suomen Cup käynnistyy lokakuussa, mikäli siihen ilmoittautuu vähintään kahdeksan joukkuetta. Suomen Cupin voittaja selviää helmikuun loppuun mennessä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa