Suomen 16-vuotiaat loistivat EM-kisoissa: ”Aivan eläimellistä puolustamista”
Kuva: Getty Images
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi kaatoi Puolan korilukemin 63-40 (27-21).
Voiton myötä Suomi varmisti paikkansa A-divisioonassa myös ensi kaudeksi.
Ottelu lähti käyntiin Sudenpentujen osalta vähäkorisesti, mutta suomalaisten puolustus piti Puolan ahtaalla alusta saakka.
Kuuden pisteen puoliaikajohdossa Sudenpennut pisti Puolalle jauhot suuhun pitäen kolmannella neljänneksellä vain kolmessa pisteessä. Puola pysyi puristuksissa vielä päätösneljänneksen puoleenväliin asti, jolloin peli oli jo ratkennut Sudenpentujen hyväksi.
– Aivan eläimellistä puolustamista jokaiselta pelaajalta. 16-vuotiaille tytöillä tulee pelejä, jolloin koreja ei tule, mutta silloin pitää pystyä puolustamaan. Huikea suoritus meidän tytöiltä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä ylisti Koripalloliiton verkkosivuilla.
Suomen tehokkain oli Kiia Mäntylä (24/5), joka täytti roolinsa kovan luokan heittäjänä, jotta Suomi pysyi keulilla ensimmäisellä puoliajalla. Klaara Mekkonen (4/8) oli taas kolmannen neljänneksen hyökkäyksen aivot, jonka kautta Suomi sai viljalti korintekopaikkoja. Kati Ollilainen (11/8/5 syöttöä) ja Henna Sandvik (14/9) taas näyttivät johtavina pelaajina suunnan, jota muut seurasivat.
Voiton myötä Suomi pelaa sijoista 9-12 ja varmisti paikkansa A-divisioonassa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu
- Mikko Rantanen hurjassa vireessä
- Suomen joukkue Davosin maailmancupiin nimetty
- Lando Norris F1-mestari – Max Verstappenin kiri jäi vajaaksi